Rauhan meri on vain Kuussa; moni meri maailmassa on kuitenkin ollut Itämerta rauhallisempi. Itämeri miellettiin pitkään historian kirjoissa ja ihmisten mielissä myrskyäväksi, kylmäksi, jäiseksi ja syrjäiseksi periferiaksi, ja sitä se pitkälti olikin. Kuitenkin Itämeren maat nousivat nopeasti maailman rikkaimpien joukkoon. Kaupankäynnistä tuli Hansa-liiton myötä tärkeä ja yhä edelleen vientivetoinen talous vallitsee kaikissa Itämeren maissa. Petri Laukan ja Ari Turusen kirja ”Paha meri” on mielenkiintoisen synkkäsävyinen katsaus Itämeren historiaan. Seuraavassa kerron osin tämän kirjan sekä muun kirjallisuuden ja tutkitun tiedon herättämiä ajatuksia. Itämerellä on vilissyt arvokasta lastia kuljettaneita laivoja kaappaavia merirosvoja, ryösteleviä viikinkejä ja julmia orjakauppiaita, suurvalta-asemasta taisteleva kuninkaita ja hulluja despootteja, mutta myös arvokkaita pohjoisen tavaroita kuljettavia kauppiaita. Pohjoista merta pelättiin antiikin maailmassa, koska siellä arveltiin olevan hirviöitä noitia ja viheliään alkeellisia asukkaita, ja siellä ajateltiin hallitsevan outoja jumalia. Kartoissakin Itämeri oli epämääräinen ja lähes tutkimaton Thule (jonka nimen tutkimusmatkailija Pytheas antoi pohjoisesta löytämilleen maille). Itämeren historia onkin ollut sotaisa ja myrskyisä. Lopulta yhteistyö voitti, mutta kuitenkin rautaesirippu palasi takaisin Venäjän aggressiivisuuden takia.
Itämeri oli mystistä periferiaa keskiajalle saakka. Katoliset paavit myöhemmin kiinnostuivat syrjäisessä alueesta, ja määräsivät toteutettavaksi ristiretkien, joissa Ruotsi, Suomi ja Baltia kolonialisoitiin: Liettua oli Euroopan viimeinen ”pakanamaa”. Idässä nousi taas viikinkien perustama Kiovan Rusista (venäläiset ovat geneettisesti noin 30% viikinkejä) nouseva Venäjän ortodoksinen imperiumin, joka kuvitteli olevansa Äiti Jumalan asettama slaavikansojen vapauttaja. Tällä on synkkä yhteys nykypäivään: Venäjän hirmuhallitsija ja despootti Putin yhä luulee olevansa ”kansojen vapahtaja” ja taistelevansa ”pahaa Länttä ja NATO:a” vastaan. Todellisuudessa hän on maailman suurin kolonialisti, joka edeltäjiensä hullujen despootteja tavoin tavoittelee valtaa ja mahtia. Itä-länsi jako on ollut nähtävissä Itämeren historiassa: ne ovat taistelleet alueen herruudesta vuosisadat. Erityisesti Ruotsi ja Venäjä sotivat keskenään lukuisia kertoja. Toinen jako on katolinen ja protestanttinen maailma. 1500-luvulla Lutherin ja muiden aloittama uskonpuhdistus sai vastareaktionaan 1600-luvulla vastauskonpuhdistuksen, jossa katolinen kirkko halusi palauttaa mahtinsa pohjoisessa. Näiden kirkkojen (ja niiden kanssa liittoutuneiden maallisten kuninkaiden ja ruhtinaiden) geopoliittinen valtakamppailu johti lopulta 1600-luvulla 30-vuotiseen sotaan, jota voi pitää aikansa maailmansotana. Myöhemmin demokraattinen maailma, Saksan fasistit ja kommunistinen Neuvostoliitto taistelivat Itämeren hallinnasta. Ennen sitä käytiin ensimmäinen maailmansota, jolle toinen oli suoraa jatkumoa. Kaksi maailmansotaa jättivät jälkeensä valtaisaa tuhoa ja näitä seurasi pitkä kylmä sota.
Sana kaupunki tulee alunperin ”kauppa” sanasta. Itämeren kaupungit syntyivät lähes kaikki kaupankäynnin keskuksiksi. Itämerellä ei ole niin huomattavia luonnonvaroja kuin monella muulla alueella. Kuitenkin siellä oli mm. puuta, mehiläisvahaa, hunajaa, meripihkaa, kalaa, turkiksia ja tervaa. Monia maailmankaupan tuotteita, mitä ei juuri muualta saanut. Nämä tekivät Itämerestä tärkeän kauppa-alueen ja monista sen kaupungeista merkittäviä kaupan ja vallan keskittymiä yliopistoineen ja jokainen kirkkoineen. Aiemmin myös orjakauppa oli yleistä ja esimerkiksi suomalaisia vietiin orjiksi Bagdadiin saakka. Topeliuksen satu ”Koivu ja tähti” kertoo venäläisten 1700-luvun alun Suuressa Pohjan sodassa kaappaamista lapsista. Englanninkielen sana ”slave” on saanut nimensä slaaveista. Kaupankäynnin hallitseminen johti myös lukuisiin sotiin ja merirosvoukseen kaikkialla Itämerellä. Kuitenkin kaupankäynti ja siitä seurannut yhteistyö tuli olemaan se, mikä yhdisti eri kansoja. Tervakauppa oli aikansa öljykauppaa. Tervaa tarvittiin erityisesti laivanrakennuksessa ja sitä saatiin paljon erityisesti Suomen metsistä puuta tervaksi polttamalla. Keskiajalla syntyi mahtava Hansa-kauppaliitto, joka hallitsi pitkälti koko Itämeren kaupankäyntiä. Kauppa johti rauhanomaiseen yhteistyöhön eri alueiden välillä. Itämeri oli merkittävä maailmankaupassa, tosin enimmäkseen raaka-aineiden tuottajana. Sellaiset mahtimaan, kuten Alankomaat, Saksa ym. tarvitsivat erityisesti puuta ja tervaa pohjoisesta niiden omien metsien huvettua.
Itämeri on luonnoltaan erittäin herkkää ja koko meri oli vaarassa kuolla. Varsinkin maataloudesta ja yhdyskunnista tulevat päästöt, fosfori ja typpi, ovat autioittaneet aiheuttamallaan happikadolla Itämeren pohjaa. Jotkut kalat ovat yhä myrkyllisiä tiettyjen ympäristömyrkkyjen takia. Yhteistyöllä ja yhteisellä sopimuksella Itämeri voitiin kuitenkin pelastaa. 80-luvusta lähtien meri alettiinkin nähdä arvokkaana alueena, josta on paljon ammennettavaa. Kuitenkin yhä edelleen joka kesä Itämerellä kummittelevat sinilevälautat. Itämeri ei ole kuitenkaan enää ollenkaan niin saastunut kuin kuvitellaan, vaan siellä voi hyvin uida sen lukuisilla rannoilla puhtaissa vesissä huomioiden kuitenkin sinilevätilanteen keskikesällä.
Tällä hetkellä Itämerestä on tullut taas globaalin geopolitiikan ja demokraattisen maailman ja despoottisen Venäjän välisen taistelun näyttämö. Itämerellä ja Ukrainassa ratkaistaan Euroopan kohtalo. NATO on nyt luonut toivon mukaan riittävän vahvan linnakkeen puolustaakseen demokratiaa. Toivotaan, että rautaesirippu vielä kerran nostetaan kylmän meren yltä ja yhteistyö voittaa.
Daniel Elkama
