Geenimanipulaatio on aihe, joka jakaa mielipiteitä. Geenimanipulaatio sisältää monia riskejä. Monsanto on häikäilemätön monikansallinen suuryritys, joka omistaa suurimman osan GMO-lajien patenteista. Voiko elämää patentoida ja omistaa? Jos joku omistaa viljelylajien patentit, se voi määrittää niille, minkä tahansa hinnan. Maanviljelijät USA:ssa ja monessa muussa maassa ovat joutuneet tämän vuoksi ongelmiin. Moni on tehnyt itsemurhan taloudellisten vaikeuksien takia. Monsanto ei salli siementen ottoa talteen, vaan myy GMO-siemenet viljelijöille kiskurihintaan.Monsanton GMO-lajikkeet on jalostettu niin, ettei niiden kanssa voi käyttää kuin Monsanton omia hyönteis- ja rikkakasvimyrkkyjä. Ahneutta.

Kanadassa siirettiin geenejä maissiin, niin että valtava määrä mehiläisiä kuoli. Geenit ohjaavat proteiinien syntyä. GMO-laji voi tuottaa mehiläisille vaarallisia proteiineja. Pähkinän geenejä on siirretty soijaan, niin että soija on muuttunut hengenvaaralliseksi pähkinäallergikoille. Syynä pähkinän geenien tuottamat proteiinit. Luonnonmukainen ruoka on usein ihmiselle terveellisintä ja agroekologisella luomuviljelyllä on esimerkiksi Afrikassa tehdyissä pilottihankkeissa jopa kolminkertaistettu sadot

Kuitenkin argumentti, että ”ihminen ei saa leikkiä Jumalaa”, ei ole pätevä, vaan lähinnä retorinen heitto. Muuten emme olisi saaneet kehittää lääketiedettä, emmekä teknologiaa. GMO-lajeilla on pelastettu lukuisten ihmisten henki. Aasiaa vaivasi pitkään A-vitamiinin puutostauti ja 90-luvulla kehitetty ns. ”kultainen riisi”, johon siirrettiin porkkanasta A-vitamiinin esimuotoa betakaroteiinia valmistava geeni, on pelastanut lukuisia ihmisiä. Terveydenhuollossa geenihoidoilla voidaan parantaa syöpiä ja tulevaisuudessa syövät voidaan ehkä hävittää, kuten isorokko aikoinaan rokotuksilla. Viime vuonna onnistuttiin poistamaan alkiosta CP-vammaisuutta aiheuttava ylimääräinen kromosomi, minkä ansiosta tulevaisuudessa voidaan edesauttaa terveiden lasten syntymää.

Olin ennen täysin vastaan geenimuuntelua ja osin vieläkin, mutta kuten huomaamme, asia ei ole täysin mustavalkoinen. Yleensä kaikessa teknologiassa on riskit, uhat ja mahdollisuudet. Kun radio keksittiin, ihmisten pelättiin kuolevan säteilyyn ja maailman tuhoutuvan radioaaltoihin.
Luin Torill Kornfeldtin suositun tietokirjan The Re-Origin of the Species – A second chance for extinct species to life (2017) (suom. Mammutin paluu). Kirja, joka on saanut nimensä Darwinin Lajien synnystä (Origin of the Species), käsittelee biologiaa, ekologiaa, geenitekniikkaa, mikrobiologiaa ja ympäristötiedettä. Siinä pohditaan, onko eettisesti oikein herättää sukupuuttoon kuolleita lajeja henkiin, miten se olisi mahdollista geenitekniikan avulla sekä eri lajien historiaa ja ekologiaa ja sitä, mitä ekologisia vaikutuksia niiden henkiin herättämisellä olisi. Kirja keskittyy erityisesti mammuttiin, mutta tarkastelee muun muassa myös muuttokyyhkyjä, sarvikuonoja ja dinosauruksia. Kirjassa haastatellaan monia tutkijoita ja esitellään paleontologisia kaivauksia sekä geenitekniikkaa laboratorioissa. Pääpointti on, että paleontologisista löydöistä voidaan eristää geenejä ja että niiden kaltaiset nykyiset lajit voisivat synnyttää sukupuuttoon kuolleita lajeja. Kirja näkee geeniteknologian pääosin hyvässä valossa, mutta esittää myös uhkakuvia ja kritiikkiä: ”utopian ja dystopian välinen ero on hiuskarvan varassa.” Se käsittelee geeniteknologiaa myös laajemmin, kuten kultaista riisiä, joka pelasti miljoonia ihmisiä kuolemalta, ja Monsantoa, joka patentoi hyötykasveja ja määrää niiden hinnan.

Kirja lisäsi ymmärrystäni siitä, miten geenejä käytännössä etsitään paleontologisesta materiaalista, miten niitä siirretään ja miten laji voidaan herättää henkiin. Oli mielenkiintoista lukea, mitä paleontologisilla kaivauksilla käytännössä tehdään. Oli kiinnostavaa lukea, miten mammuteille on jo varattu alueita ja miten sukupuuttoon kuollut sarvikuono – ja ehkä jopa dinosaurukset – voisivat palata. Esimerkkinä oli myös pyreneidenvuorikauris (bucardo), joka oli ensimmäinen palautettu laji. Tosin tämä henkiin herätetty yksilö kuoli nopeasti. Eettiset pohdinnat olivat kirjassa aina läsnä, mikä on mielestäni tärkeää. Se varoitti Prometheus-myytistä ja Frankensteinista aina Jurassic Parkiin asti, mutta sävy oli positiivisempi: henkiin herätetyn lajin solut ovat olleet vain pakastettuina tai geologisesti jähmettyneinä, ja siksi eläimen syntymisessä kestää vain kauemmin.

Monet lajit, kuten mammutti ja muuttokyyhky, ovat kadonneet ekosysteemistä ihmisen vuoksi, ja siksi olisi oikein palauttaa ne maailmaan. Metsästys on hävittänyt sukupuuttoon tuhansia lajeja. Ennen ihmistä esimerkiksi oli jättiläislaiskiaisia, villasarvikuonoja ja muuta megafaunaa. Viimeinen pohjoinen leveähuulisarvikuono Sudan kuoli Keniassa 2015. Näillä kaikilla lajeilla on kaikilla ollut oma paikkansa ekosysteemissä ja voisi yhä olla. Toisaalta esimerkiksi dinosaurukset voisivat olla haitallisia ekosysteemille monien vieraslajien tavoin – emme voi olla varmoja. Parhaassa tapauksessa elvytetyt lajit voisivat rikastuttaa ekosysteemejä ja luonnon monimuotoisuutta; esimerkiksi mammutti voisi syödä puita tundralla ja pitää sen avoimena, varsinkin kun ilmastonmuutos siirtää puurajaa pohjoisemmaksi. Lajien olemassaolo voidaan nähdä myös itseisarvona. Kirja vähentää geenimuunteluun liittyviä pelkoja ja ajatuksia siitä, etteivät ihmiset saa ”leikkiä jumalaa”. Kirja luo toivoa paremmasta tulevaisuudesta ja selittää, miksi kadonneiden lajien palauttaminen olisi tärkeää. Ennen kirjan lukemista olin skeptisempi geeniteknologian suhteen. Kuitenkin geeniteknologia voi olla tärkeä osa paremman maailman luomista ja eräänlainen kadonneiden lajien Nooan arkki.