Meemit sytyttävät sotia ja rovioita tai tuovat rauhan ja harmonian

Meemi ei ole alunperin joku hassunhauska kuva Paavo Väyrysestä Eduskuntatalon hississä kuninkaanviitassa. Meemi on geenin vastine kulttuurissa. Kuten elämä on koodattu geeneillä, meidän psyykeemme ja kulttuurimme, joka on psyykeen luoma ja ohjaama, ovat koodattu meemeillä. Meemi on jokin ihmisen luoma kulttuurinen kopioituja, joka esiintyy ja toistuu ajattelussa, kielessä, tieteessä, taiteessa tai muun ihmistoiminnan yhteydessä.

Meemit muodostavat suoran jatkumon muinaisuudesta nykyiseen, osa on ikivanhoja, kuten ”äiti maa” tai jopa mielemme perusrakenteessa olevia käsityksiä maailmasta. Ilman meemejä emme voisi luoda, oppia tai välittää kulttuuriamme ja maailmankuvaamme eteenpäin. Ilman meemejä ei olisi kulttuuria. Kulttuuri määritellään yleisesti ihmisten opituiksi ajattelurakennelmiksi, käytänteiksi ja niiden tuotoksiksi. Kommunikaatio ei olisi mahdollista ilman meemejä. Kaikki sanat ovat meemejä. Meemit voivat palvella hyvää, ihmisen elämää, oppimista, tiedettä ja taidetta, mutta yhtälailla pahaa, kuten jokin paha poliittinen ideologia, kuten natsismi tai kommunismi. Usein sama symboli voi tarkoittaa joko hyvää tai pahaa kontekstista, yleisöstä ja konventiosta riippuen. Hakaristi esimerkiksi on alunperin kuvannut tähtikuvio Otavan liikettä taivaalla ja näin symboloinut esimerkiksi muinaisille kreikkalaisille ja intialaisille vuodenkiertoa ja elämän jatkumoa. Natsien voidaan sanoa pilanneen tämän symbolin merkityksen.

Meemit ovat symboleita ja arkkityyppejä, kuten risti, tähti, Suomen lippu ja leijona, mandala, narri, tietäjä, äiti maa, peikko tai viisaus, jotka ohjaavat kulttuurimme kehitystä. Usein ne ovat kokonaisuus, jossa on symboli, merkki ja merkitys. Ne on palautettavissa mielemme perusrakenteiksi, joista osa on keksitty tieteessä ja taiteessa ja muussa ihmistoiminnassa aiempien pohjalta ja osa on sellaisia, jotka jotka ovat olleet siellä aina. Kaikki kulttuuri rakentuu aiemman kulttuurin varaan. Meemit ylläpitävät ihmisen selviytymistä, oppimiskykyä sekä psyykkistä terveyttä ja koko kulttuuriamme. Meemit ovat psyykeen ja kulttuurin koodi, kuten DNA on elämän koodi. Meemejä on sekä hyvässä että pahassa. Se mitä meemejä luomme koodaa tulevaisuutta, joko hyvää tai pahaa. Symbolien ja sanojen merkitys ja valta on suunnaton. Sanat ja symbolit luovat kauneutta. Sanat ja symbolit sytyttävät sotia ja tuovat rauhan.

Psykologi Carl Jung esitti, että mielessämme on valmiina erilaisia ikivanhoja tai aina olleita arkkityyppejä ja symboleita, jotka luovat pohjan ajattelullemme, psyykeelle ja kaikelle sen toiminnalle. Kaikki kehittyneemmät meemit pohjautuvat näille ”alkuluvuille” tai ”lähdekoodille”. Mielemme on kirjoitettu tällä koodikielellä. Koko mielemme toimii näiden meemien pohjalta.

Vaarana on, että tätä koodikieltä käytetään väärin. Meihin, mieleemme, voidaan ohjelmoida haittaohjelmaa ja negatiivisia meemejä, mieltämme voidaan hallita ja manipuloida symbolien avulla. Näin toimivat niin natsit, kommunistit kuin vaikkapa nykyiset kansainväliset suuryritykset. Meidät voidaan ohjelmoida palvomaan hullua diktatuuria ja aatetta, uskontoa, rahaa tai ostamaan ja kuluttamaan lisää turhiin asioihin ja tuotteisiin. Brändi usein perustuu siihen, että ihminen on ehdollistettu uskomaan jonkun tuotemerkin olevan huippuhieno. Näin esimerkiksi mainokset hallitsevat ja ohjelmoivat mieltämme. Politiikassa tätä vastaa propaganda. Jungin klassisessa esimerkissä natsit näyttivät kuvia Hitleristä ritarina. Tämä aktivoi mielemme arkkityypin ”jalo ritari” ja muokkasi ihmisten uskomuksia Hitleristä. Symbolien avulla ihmisestä voidaan kasvattaa hyvä ja kunniallinen tai ahne, varas ja hirviö. Koodikielen tunteminen auttaa meitä vapautumaan ehdollistamisesta ja manipuloinnista.

Tieto on valtaa ja, kuten tuli, se on hyvissä käsissä hyödyllinen ja pahoissa vaarallinen. Tulta voidaan käyttää puuron keittämiseen, mutta myös ihmisten tappamiseen tuliaseilla ja räjähteillä. Joka hallitsee tietoa, hallitsee pitkälti maailmaa. Meemeillä voidaan luoda hyvää ja rakentaa parempaa maailmaa tai tuhota, riistää, orjuuttaa ja luoda dystopiaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: