Pimeä uhka – Pelko luo populistisen äärioikeiston ja tyhmyys ylläpitää sitä

Kirjoitin aiemmin blogipostauksen ”Poliittinen ääriajattelu nousee osattomuudesta”. Nyt palaan samaan teemaan. Natsien vainoja Yhdysvaltoihin paennut juutalainen filosofi Hannah Arendt esitti 1951 teoksessaan Totalitarismin synty, että poliittinen ääriajattelu ja totalitarismi nousevat siitä, että ihmiset ovat erillään ja heillä ei ole valtaa asioihin. Erillisyys ruokkii paitsi epäluuloisuutta, toiseutta ja rasismia myös osattomuutta. Usein kansankiihottajat, kuten Trump saavat osattomat ihmiset pauloihinsa. Kun esimerkiksi globaali lama aiheuttaa suuren joukon työttömyytä ja osattomuutta, on suuri riski, että ääriajattelu nostaa päätään. Näin kävi 30-luvulla ja myös 2008-2009. Viimeisen suuren 2008 talouskriisin poliittisissa äärioikeistoa ruokkivissa jälkimainingeissa elämme yhä. Tähän ilmiöön liittyvät Trump, Putin, Bolsonaro, Erdogan, Modi ja Orban. Vakavimpia seurauksia ovat olleet paljon tuhoa aiheuttanut Trump, joka yritti jopa vallankumousta Yhdysvalloissa, Putin, joka on hyökännyt Eurooppaa ja länttä vastaan sotilaallisesti sekä Brexit, joka hajotti EU:n yhtenäisyyttä. Samoin lukuisten äärioikeistolaisten liikkeiden nousu liittyy 2008 talouskriisiin. Jopa Saksassa uusnatsistinen AfD on noussut osin valtaan paikallistasolla. Ruotsissa taas rasistinen Ruotsidemokraatit. Suomessa perussuomalaisten jytky vuonna 2011 teki heistä valitettavasti ison eduskuntapuolueen. Perussuomalaiset ovat mm. vastineet natsilippujen käytön sallimista itsenäisyyspäivän kulkueessa, hihamerkkejä ulkomaalaisille ja vähemmistöille ja tehneet natsitervehdyksiä Eduskuntatalolla. Perussuomalaisten kansanedustajat ovat ehdottaneet köyhille muurein eristettyjä asuinalueita ja vaatineet homojen siirtämistä Ahvenanmaalle. Perussuomalaiset käyttää taktiikkaa, jossa he järjestelmälliset kieltävät olevansa rasisteja ja fasisteja, vaikka näyttöä on vaikka millä mitalla. Perussuomalaiset on etnonationalistinen ja fasistinen puolue, jonka olemassaoloa ei pitäisi sallia lainkaan, ja jonka kanssa kaikki yhteistyö tulisi lopettaa. Suvaitsemattomuutta ei tule suvaita. Rasismia, fasismia ja heikkojen sortoa ja epätasa-arvoa ei tule suvaita. Oikeistopopulismi uhkaa demokratiaa, oikeusvaltiota ja tasa-arvoista yhteiskuntaa ja muodostaa varjon maailman ylle.

Oikeistopopulistit esittävät monimutkaisiin ja vaikeisiin kysymyksiin yksinkertaisia ratkaisuja tai sitten he kieltävät ongelman olemassaolon kokonaan. Se on heidän keinonsa vedota kouluttamattomaan ja tietämättömään väestöön. Esimerkiksi oikeistopopulistit väittävät, että ilmastonmuutosta joko ei ole ollenkaan tai, että se on luonnollinen ilmiö. Arrhenius todisti fysikaalisesti kasvihuoneilmiön ja hiilidioksidin kyvyn absorboida lämpöä jo 1898. Sääasemilla on mittausdataa yli 100 vuoden ajalta, mistä näemme, että ilmasto on lämmennyt. Jäätiköiden kairausnäytteistä havaitsemme ilmaston lämpenemisen ja sen yhteyden ilmakehän hiilipitoisuuteen. Tehdään yksinkertainen laboratoriokoe: laitetaan toiseen suljettuun pulloon ilmaa ja toiseen hiilidioksidia. Lämmitetään molempia samalla teholla. Tulos:se pullo missä on hiilidioksidia lämpenee nopeammin, koska hiilidioksidi absorboi eli imee lämpöä. Tämä voidaan todistaa kvanttimekaniikan tasolla. Hiilidioksidi varastoi lämmöstä potentiaalienergiaa atomien välisiin sidoksiin avaruusrakenteensa takia. Ilmastonmuutos ei ole mielipidekysymys, vaan tieteellinen fakta.

Toinen esimerkki oikeistopopulistien yksinkertaisista ratkaisuista on, että maahanmuutto on iso ja kaikkein suurin ongelma ja kaikki talousongelmat, sosiaaliset ongelmat ym. aiheutuvat siitä. Samoin kehitysapu. Maahanmuuttoa on ollut läpi historian ja se on rikastuttanut kulttuuriamme suuresti. Ihmisten mukana kulkee tietotaito ja innovaatiot. Elämme globaalissa kylässä, emme Impivaaran perukoiden pontikankeittäjien mailla. Maahanmuuttoon voi liittyä ongelmia, kuten alueellista segregaatiota ja jengiytymistä. Näiden syy ei ole kuitenkaan lähtökohtaisesti maahanmuuttajissa, vaan huonossa maahanmuuttajien integraatiossa, koulutuksessa ja osallistamisessa yhteiskuntaan, missä syy on politiikassa. Tarvitaan lisää resursseja maahanmuuttajien integroimiseen ja koulutukseen. Maahanmuuttajanuori, kuten kantaväestöön kuuluva nuori, on vaarassa syrjäytyä ja mahdollisesti ajautua rikollisuuteen, jos hän ei saa koulupaikkaa, ammattia, työpaikkaa, ystäviä ja perhettä. Myös harrastukset ja kaikki sosiaalinen kanssakäynti ovat erittäin tärkeitä syrjäytymisen ehkäisyssä. Samoin se, että saa vaikuttaa ja olla osana yhteiskuntaa on tärkeää. Yhteiskunnan kuuluu siis auttaa maahanmuuttajia, eikä asettaa esteitä. Suurin osa maahanmuuttajista on vastuuntuntoisia ihmisiä, jotka käyvät töissä ja huolehtivat perheestään. Maahanmuutto ei tule kalliiksi, vaan päinvastoin hyödyttää talouttamme. Tarvitsemme lisätyövoimaa esimerkiksi hoitoalalle ja rakennusalalle. Kehitysavun vastustaminen on edesvastuutonta. Suomen kehitysyhteistyörahat ovat esimerkiksi vain 0,4 % BKT:sta, mikä on todella vähän, eikä minkäänlainen taloudellinen rasite vauraalle valtiolle. YK edellyttää 0,7 % tasoa ja emme edes tätä saavuta. Kehitysyhteistyörahoilla autetaan maailman heikoimmassa asemassa olevia ja köyhimpiä ihmisiä. Se, että joku haluaa poistaa kehitysavun, tarkoittaa, että hän haluaa viedä leivän maailman köyhimpien ihmisten suusta ja lopettaa terveydenhuollon ja koulunkäynnin miljoonilta lapsilta. Yksin Suomen Kirkon ulkomaanapu auttaa 44 miljoonaa ihmistä globaalisti ja KUA saa suuren osan rahoituksestaan valtiolta. Ilman kehitysyhteistyörahoja, nämä miljoonat ihmiset jäisivät vailla apua. Tämä synnyttäisi myös valtavat pakolaisaallot ja sotilaallisia konflikteja.  Kehitysyhteistyö on myös rauhan työtä ja edistää globaalia vakautta. Maailmassa vallitsee surullisesti toiseuden ajattelumalli. Me ja muut -ajattelu. Ei nähdä ja tunnusteta toisten arvoa. Todellisuudessa toisten arvon tunnustaminen ja muista huolehtiminen johtaisivat kaikkien yhteiseksi parhaaksi hyvin monella eri tavalla.

Rasistiset ja fasistiset puolueet, kuten Perussuomalaiset tai Alternativ für Deutschland saavat kannatuksensa ihmisten ennakkoluulojen ja vihan takia, jotka taas perustuvat  osattomuuteen ja erillisyyteen sekä pelkoon. Muukalaisviha eli xenofobia juontaa juurensa biologisesti luolamiesten pelkoon siitä, että vieraat ihmiset voivat tuoda mukanaan kulkutauteja. Siksi vieläkin sanomme ”terve” kohdatessamme ihmisiä, ikäänkuin osoittaaksemme olevamme terveitä. Kuitenkaan nykyään kulkutaudit eivät ole samanlainen uhka kuin ennen ja vielä vähemmän kulkutauteja tuo mikään ihmisryhmä. Olisi aivan älytöntä pelätä vaikka kiinalaisia siksi, että he kantavat mukanaan koronaa enemmän kuin muut. Tuo luolamiesten pelko on sitkeästi iskostunut osan ihmisiä aivoihin. Myös erillisyys, se ettei ihmisryhmillä ole keskenään kanssakäymistä, ruokkii epäluuloja ja pelkoja. Natsit kuvittelivat esimerkiksi juutalaisista erittäin eriskummallisia paikkansapitämättömiä asioita; että he punovat juonia maailmanvalloitukseksi ja jotkut saksalaiset jopa luulivat, että juutalaisilla on sarvet. Eli rasismin taustalla on suurelta osin pelko, joka johtuu tietämättömyydestä. Star Warsin jedimestari Yodan sanoin: ”Fear, hatred, aggression.” Rasismin karuutta kuvaa, miten jo pienet lapset omaksuvat sen vanhemmiltaan: natsi-Saksassa lapsilla oli juutalaista esittäviä nukkeja ja pieniä hirsipuita, joihin he laittoivat nuket. Rasismin taustalla on disinformaatiota ja propagandaa ja lasten lisäksi kouluttamattomat ja tietämättömät ihmiset uskovat sen helposti. Joku vuosi sitten amerikkalainen kongressiedustaja väitti ”juutalaisten avaruuslaserin” sytyttävän metsäpaloja USA:ssa. Täyttä hulluutta! Heikosti koulutetuille ihmisille on helppo syöttää mitä vaan pajunköyttä ja he uskovat sen. Usein disinformaation taustalla on valtakoneistoa. Esimerkiksi Putinin trollit ovat levittäneet jo yli vuosikymmenen ajan disiformaatiota ja salaliittoteorioita Euroopassa rikkoakseen Euroopan yhtenäisyyttä, koska epäyhtenäinen Eurooppa on helpompi valloittaa. Putin on suunnittelut sotaretkeään Eurooppaan jo kauan.

Karismaattiset johtajat, kuten Hitler tai Trump hyötyvät ihmisten erillisyydestä ja pelokkuudesta ja helposti saavat vallan itselleen tyhjillä lupauksillaan ja puheillaan. Tosin heidän karismaattisuutensa on vain keisarin uudet vaatteet -ilmiö. Trump aloitti suurella suosiolla, kunnes monille paljastui, että kyseessä on vain huutava ja räksyttävä, tyhjiä puhuva ja nolo oranssin värinen vanha mies, eikä mikään karismaattinen messiashahmo. Epätoivoisesti hän yritti Kongressin valtausta viimeisenä keinonaan. Nyt hän on vastaamassa syytteistä ja joutumassa vastuuseen teoistaan. Hitler taas oli huonoryhtinen ja vihaisen näköinen vanha ukko, joka käytti kymmeniä eri lääkkeitä, mukaanlukien kovia huumeita. Tällaista surkimusta joukkohypnoosissa olevat ihmiset palvoivat idolinaan. Kuten Chaplin sanoo elokuvan Diktaattori loppupuheessaan: ”Diktaattorit kuolevat ja valta, jonka he ottivat kansalta palaa takaisin kansalle.” Mikään totalitaarinen tyrannia ei ole iluinen, eikä inhimillistä kehitystä pysäytetä. Valistuksen soihtu tulee valaisemaan maailman ääret ja paljastamaan diktaattorien naurettavuuden ja typeryyden. Ihmiset heräävät propagandan avulla aikaansaadusta joukkohypnoosista ja alkavat yhdessä rakentaa uutta Maata.

Daniel Elkama

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: