Suomeen ollaan parhaillaan kasaamassa hallitusta Helsingin Säätytalolla. Mikä huolestuttavaa, tästä hallituksesta on tulossa oikeistolaisin ja konservatiivisin sitten vuoden 1918, jolloin valkoiset olivat voittaneet punaiset Suomen verisessä sisällissodassa. Hallitusta ovat muodostamassa Kokoomus, Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit ja Ruotsalainen kansanpuolue. Kokoomuksessa on liberaali globaalia vastuuta ja heikommista huolehtimista sekä mahdollisuuksien tasa-arvoa korostava siipi, mutta myös vanhoillinen ja konservatiivi siipi. Samoin RKP:ssa. RKP on vahvasti liberaali ja kansainvälisyyttä korostava oikeistopuolue. KD on siitä erikoinen konservatiivi oikeistopuolue, että se korostaa lähimmäisestä huolehtimista ja sosiaalista vastuuta. Kuitenkin suhtautuminen esimerkiksi homoihin on heiltä yleensä negatiivista. Perussuomalaiset taas ovat täysin fasistinen ja äärioikeistolainen puolue. Aiemmin kaikissa hallituksissa on ollut Keskusta tai Edistyspuolue tasapainottamassa oikeistolaisuutta. Nyt RKP onkin paljon vartijana liberaalina puolueena. On vaara, että hallituksessa saavat konservatiivit voimat vallan ja vievät Suomea Orbanin Unkarin suuntaan, jolloin vähemmistöt, kuten seksuaalivähemmistöt ja pakolaiset, ja yhteiskunnan heikot kärsivät. Myös luontokadon ja ilmaston kannalta tämä hallituskokoonpano on huonoimpia mahdollisia. Suomen luonnonsuojeluliiton tutkimuksessa RKP ja Kokoomus ovat keskikastia ympäristöasioissa ja ilmastotyössä, mutta KD jo selvästi jäljessä ja Perussuomalaiset saivat tutkimuksessa huonoimman mahdollisen tuloksen, 0 pistettä, eli he eivät ole valmiita laittamaan tikkua ristiin ympäristön eteen.
Sinipunahallitus, jossa olisi mukana SDP Perussuomalaisten sijaan olisi jo paljon parempi. Ongelma, joka tekee hallituksestamme äärioikeistolaisen, on lähinnä Perussuomalaiset, joka nähdään yleisesti Euroopassa äärioikeistolaisena, vihapihetta levittävänä, änkyränationalistisena ja oikeistopopulistisena puolueena, joka vihaa ulkomaalaisia, maahanmuuttajia, homoja ja vähemmistöjä, on etnonationalistinen, korostaa valkoisen keskiluokan (miesten) valtaa ja on täysin osaamaton asiantuntemusta vaativissa tehtävissä. Perussuomalaisissa on hyvin vähän koulutettua väkeä, esim. korkeakoulutettuja heistä on vain alle 10 %. Ammattitutkinto on yhtälailla arvokas tutkinto korkeakoulututkinnon tavoin, mutta moniin tehtäviin vaaditaan korkeakoulutusta ja näin pieni alle 10 % osuus korkeakoulutettuja on hyvin huolestuttavaa. Muissa puolueissa korkeakoulutettuja on jopa 3-5 kertaa enemmän. Esimerkiksi monissa ympäristökysymyksissä vaaditaan yliopistotasoista ympäristötieteiden tai ilmastotieteiden asiantuntemusta, monissa terveyskysymyksissä lääketieteen vankkaa osaamista. Perussuomalaiset ovat puolue, joka populistisesti esittää yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin kysymyksiin, tyyliin että ilmastonmuutos ratkeaa istuttamalla puita Suomeen (mitä tehdään jo) ja rakentamalla ydinvoimaa (minkä vaikutukset hyvin pienet ilmastonmuutoksen torjunnassa). Perussuomalaisissa on myös tutkitusti eniten tuomittuja rikollisia.
Perussuomalaisten ympäristöohjelma oli ohut myötähäpeää herättävä paperinivaska, jota parempaan raporttiin olisivat pystyneet alakoululaiset koulun ryhmätyössä. Perussuomalaiset eivät esittäneet esimerkiksi ilmastoon liittyen mitään uutta, puhutaan vain ydinvoimasta ja puiden istuttamisesta Suomeen. Persut näkevätkin, että ongelma on lähinnä Kiinassa. Me ostamme länsimaihin Kiinasta niin paljon tavaraa, että olemme ulkoistaneet ison osan päästöistämme, ympäristövaikutuksista ja hiilijalanjäljestämme sinne. Kiinan syytteleminen ei hyödytä mitään, eikä se ole kestävien ratkaisujen hakemista, kuten olisi esimerkiksi ympäristöystävällisen teknologian ja uusien innovaatioiden edistäminen. Oma tontti on pidettävä kunnossa, ennen kuin haukkuu muita. Suomi voi toimia ilmastotyössä veturina ja suunnanäyttäjänä ja innovaattorina. Voimme olla laboratorio, jossa luodaan uusia hyviä ilmastoratkaisuja ja uusia innovaatioita. Voimme myydä tietotaitoamme ja teknologiaa muille ja näin rikastua. Tutkijat ovat arvioineet, että Suomen talous (BKT) voisi nousta nykyisestä 200 miljardista yli 300 miljardiin vihreän siirtymän avulla. Persut eivät tunnu ymmärtävän, miten arvokas myös taloudellisesti hyödyllinen vihreä siirtymä meille on, eivätkä sitä että meillä on nyt ilmastolaki, joka velvoittaa Suomen olevan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tämä on helppoa saavuttaa liikenteen sähköistämisen, uusiutuvan energiaan siirtymisen ja metsien suojelemisen avulla. Perussuomalaiset voivat pahimmillaan tuhota muiden arvokasta pitkäjänteistä työtä ja pilata Suomen maabrändiä globaalisti. Siitä, miten on moraalinen velvollisuus suojella luontoa ja auttaa heikompia on persuille turhaa puhuakkaan, koska he eivät näe ihmisarvoa tai luonnon itseisarvoa samoin kuin muut. Perussuomalaiset antavat kansalle tyhjiä lupauksia, joita eivät koskaan tule lunastamaan. Perussuomalaisten kannatus perustuu ihmisten tyhmyyteen ja tietämättömyyteen. Oletankin, että tulevalla hallituskaudella, kun persut joutuvat hallitusvastuuseen, kansa näkee miten surkeita ja osaamattomia he oikeasti ovat.
Perussuomalaiset eivät näe ihmisellä olevan vastuuta muista ihmisistä ja luonnosta. He näkevät puheenjohtaja Riikka Purran sanoin ”moraalin ja empatian sekä tutkitun tiedon esteenä politiikalleen.” Oikeistokonservatiiveille on tyypillistä näkemys, että ihmiset eivät ole tasa-arvoisia. Oikeistokonservatiivit eivät näe sitä, miten olemme täysin riippuvaisia toinen toisistamme sekä luonnosta ja sen ekosysteemipalveluista. Oikeistokonservatiivit eivät usko ihmisen vastuuseen toisista. He edustavat antiliberaaleja pimeyden voimia. Antiliberaalit pyrkivät yhteiskuntaan, jossa ei vallitse tasa-arvoa ja jossa heikkoja ja vähemmistöjä sorretaan.
Mikä surullisinta Perussuomalaiset ovat esittäneet nyt 700 miljoonan leikkausta kehitysapuun. Tällä hetkellä kehitysapu on 1000 miljardia eli leikkaus olisi traagisen suuri. Perussuomalaiset olisivat valmiita viemään leivän maailman köyhimpien, kuten Afrikan lasten suusta. He olisivat valmiina tuhoamaan kehitysjärjestöjen vuosikymmenien pitkäjänteisen työn ja ansaitun luottamuksen. Esimerkiksi Kirkon ulkomasnapu saa 2/3 rahoistaan valtiolta. Yksittäiset lahjoitukset eivät riitä paljoon, on valitettava totuus, että suomalaiset eivät vapaaehtoisesti paljoa lahjoita hyväntekeväisyyteen. PS on valmiina ottamaan pois 7/10 Suomen ulkomaanavusta. Kuinka paha ihminen on valmiina jättämään maailman heikoimmat heitteille ja ilman tärkeintä hengissä pitävää apua? RKP, KD ja Kokoomus kuitenkaan tuskin suostuvat tällaisiin leikkauksiin maailman köyhiltä. Kuitenkin jokainen euro pois kehitysavusta tietää kärsimyksen kasvua ja kuolemaa Globaalissa etelässä. Usein kuulee argumentin: ”ei kehitysapu ole kehittänyt kohdemaita ja saanut mitään aikaan.” Kehitysavun päämäärä ei olekkaan kolonalisoida kohdemaita tai kasvattaa niiden taloutta. Kehitysavun päämäärä on vähentää kärsimystä, pelastaa ihmishenkiä, saattaa lapsia koulutielle, parantaa sairaita ja luoda kestäviä yhteisöjä,jossa ihmiset ja ympäröivä luonto voivat hyvin. Suomen maksama kehitysapu on 0,5 % BKT:stamme eli 99,5% jää meille Suomeen. Onko tämä 0,5 % siis liikaa? YK on velvoittanut minimiksi 0,7% ja emme edes tähän näytä kykenevän. Kehitysapua pitäisikin siis päinvastoin kasvattaa, vähintnkin tuplata, niin olisimme edes muiden Pohjoismaiden tasolla.
Perussuomalaiset ovat pitäneet natsilippuja toimistollaan, hengailleet uusnatsistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen ja Suomen Sisun edustajien kanssa, vaatineet että natsilippuja saa liehuttaa itsenäisyyspäivän kulkueessa ja että kansalaisuut tulisi antaa niille, joisen suku on asunut Suomessa 1300-luvulta. Perussuomalaisten arvomaailma on synkkää pimeyttä ja pahuutta. Toivotaan, että heidän kannattajansa viimein näkevät tämän pahuuden.
Vastaa