Ecoblogi – A Blog by Daniel Elkama

Yhdysvaltalainen yhteiskuntatieteilijä Elinor Ostrom oli ensimmäinen nainen, joka sai taloustieteen Nobelin vuonna 2009. Hän tutki paljon yhteismaiden, kuten pienten yhteisöjen yhdessä omistamien laitumien, metsien ja pohjavesien hallintaa. Hän kyseenalaisti aiemmin vallalla olleen ajatuksen, että yhteisomistus johtaa luonnonresurssien ylikulutukseen.

Ostromin havainto oli, että demokraattiset yhteisöt joilla oli selkeästi määritellyt rajat ja paikallisiin oloihin sopeutetut ja valvotut säännöt hallitsivat resursseja viisaasti ja kohtuudella. Ostrom näki, että oli tärkeää, että ne jotka omistivat alueen, kuten yhteislaitumen, yhdessä, saivat myös päättää yhteisistä säännöistä, koska paikallisilla ihmisillä oli suurin kannustin ratkaista ongelmat viisaasti.

Ostromin ajatuksista voidaan laajemmin johtaa paikallisdemokratian merkitys. Ne, jotka asuvat jollain tietyllä alueella, kuten kunnassa, tulee olla valtaa päättää omista asioistaan, koska heillä on tietotaitoa ja halu suojella ympäristöään ja he todennäköisesti valitsevat viisaasti. Paikallisille asukkaille on esimerkiksi yleensä tärkeää oman ympäristönsä suojelu, koska he ovat siitä riippuvaisia ja heillä on siihen tiivis ja merkityksellinen suhde.

Suomessakin on esimerkiksi kaivoksia sijoitettu syrjäseuduille paikallisten asukkaiden mielipiteestä välittämättä. Kaivosten taloudelliset tuotot ja hyödyt valuvat monesti muualle, usein monikansallisille yhtiöille, ja ympäristöongelmat ja muut haitat koituvat paikallisille asukkaille. Esimerkiksi John Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian mukaan tämä on tuomittavaa: kenenkään oikeuksia, ei ihmisten, luonnon eikä eläinten, voida yleisen edun tai hyödyn nimessä sivuuttaa. Jokaisessa päätöksessä tulee ottaa huomioon ne, joita päätökset koskevat, myös ne, joilla ei ole ääntä. Paikalliset asukkaat ovatkin yhteistyöllä onnistuneet estämään monia ympäristölle ja sosiaalisesti haitallisia ja kestämättömiä hankkeita, kuten kaivoksia.