Mikä oikeasti vaikuttaa ympäristöön? Monesti lentoliikennettä kritisoidaan ympäristösyistä. Kuitenkin lentoliikenne on vain 2 % vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä. Autoliikenteen osuus on moninkertainen. Samoin tietotekniikan ja internetin käyttö. Ympäristönsuojelussa kannattaa puuttua niihin asioihin, joiden haitta on suurin ja hyöty pienin. Pienimuotoisiin asioihin keskittyminen ei hyödytä. Esimerkiksi Formula-kisojen kieltäminen ei vaikuttaisi maapallon hiilipäästöihin juuri lainkaan.
Oma hiilijalanjälkeni on alle 40 % keskimääräisestä, vaikka matkustankin paljon. Kasvissyönti ja vähempi autoilu ovat vaikutuksiltaan hyvin suuria. Samoin asuminen ekologisesti ja tuulisähkön osto. Sähköä kuluu Suomalaisilla niin paljon, että yksi suurimpia arjen valintoja ympäristön kannalta on, miten kuluttamamme sähkö tuotetaan.
Ympäristönsuojelussa tuttu käsite on niin kutsuttu Kutznet’s Curve: talous voi kasvaa niin että ympäristövaikutukset vähenevät. Varsinkin kehitysmaissa paikallisten ihmisten hyvinvoinnin parantaminen on parantanut myös ympäristön laatua. Tieteen kehitys ja hi tech parantavat Suomessakin ilman puhtautta ja vesien tilaa ja pienentävät hiilijalanjälkeämme. Monesti uusien ja vanhojen menetelmien yhdistäminen tuo parhaat tulokset.
Ympäristönsuojelussa tärkeää on nähdä myös oheisvaikutukset ja virtuaalivaikutukset. Esim. sillä että harjaatko Suomessa hampaasi juoksevan veden alla on hyvin pieni vaikutus verrattuna siihen kuinka paljon vettä kulutetaan vaikkapa juomasi kahvin viljelyssä Indonesiassa. Tätä sanotaan virtuaalivedenkulutukseksi. Ruuan rahtaaminen toiselta puolelta maailmaa puolestaan tuottaa dieselillä kulkevien laivojen takia suunnattomia päästöjä. Suositaan siis kotimaista. Meillä ja kulutustottumuksillamme on suuri vaikutus varsinkin Globaalissa Etelässä. Suuri osa hiilijalanjäljestämme ja ekologisista vaikutuksistamme kohdistuu sinne. Miten kahvi, banaanit ja puuvilla tuotetaan? Itse ostan vain Reilun Kaupan banaaneja ja mielellään luomupuuvillasta tehtyjä vaatteita. On tärkeää, että kaikki ostamamme olisi ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää. Kulutusvalinnoillamme luomme parempaa maailmaa.
Vastaa