Ilmansaasteet tappavat yli 7 miljoonaa ihmistä vuosittain globaalisti. Kiinassa ja Intiassa, joissa saasteongelma on erittäin vakava, kuolee molemmissa noin 2 miljoonaa ihmistä vuodessa ja Suomessakin yli 1000. Riskiryhmin kuuluvat, kuten diabeetikot, astmaatikot, verenpainetautiset ja vanhukset ovat suuressa vaarassa saada kohtalokas sairaskohtaus saasteiden takia. Meidän täytyy siirtyä nopeasti pois fossiilisista polttoaineista paitsi ilmaston myös ihmisten terveyden takia. Ilmansaasteet ovat varsinkin suurkaupunkien ongelma. Suurimmat määrät ihmisiä ilmansaasteet tappavat Aasian valtavissa kymmenien miljoonien asukkaiden. suurkaupungeissa, kuten Delhissä, Dhakassa ja Sanghaissa. Rikaissa länsimaissa tilanne on parantunut, mutta on yhä ongelma. 50-luvulla esimerkiksi koko Lontoo peittyi usein sankkaan savusumuun. Aasian ja muunkin maailman saastuneissa suurkaupungeissa etenkin liikenne ja teollisuus tuottavat valtavasti saasteita, kuten typen ja riken oksideita, otsonia ja hiukkaspäästöjä. Liikenteen vähentäminen ja sähköistäminen olisivat ensisijaisen tärkeää. Raitiovaunut, sähköautot, metrolinjat ovat hyviä hankkeita ilmansuojelun kannalta. Teollisuuden siirtyminen vähäisen regulaation ja teknologian maihin globaalin etelään Suomesta ja länsimaista on huono juttu. Agenda 2030-tavoitteena on siirtyminen uusiutuviin energialähteisiin ja sähköiseen liikenteeseen 2030-lukuun mennessä. Ilman epäpuhtauksien torjunnassa olennaista ovat myös puut kaupunkien puistoissa. Puut ja viheralueet sitovat tehokkaasti esimerkiksi hiukkasia. Puut synnyttävät luonnostaan lehdillään ionisointia, joka pudottaa saastehiukkaset maahan. Puut ovat siis luonnollisia ilmanpuhdistimia. Säilytetään siis ehdottomasti puistot ja lähimetsät kaupungeissa Suomessa ja maailmalla!
https://www.weforum.org/agenda/2021/02/air-pollution-megacities-covid-lockdowns
Vastaa