Muovi pilaa ekosysteemejä eikä sovi kiertotalouteen

Yksi ihmiskunnan suuria virheitä on öljypohjaisten muovien käyttöönotto. Muovi on haitallista ekosysteemeille niin maalla kuin merellä. Ihmisestäkin löytyy mikromuovia, mikä päätyy meihin juomaveden, ravinnon ja hengityksen kautta. Mikromuovia kertyy ennenkaikkea meriin ja niiden eliöihin. Öljy itsessään on myrkyllistä eliöille. Öljyonnettomuudet ovat tuhoisia. Öljy on bioperäistä, se on syntynyt liitukaudella entisillä matalan meren alueilla olleesta fotosynteesiin kykenevästä planktonista. Nyt nostamme öljyä planktoneliöiden ikiaikaista haudoista. Poltamme sitä ilmaa pilaten ja teemme muovia. Itse asiassa maapallolla on muovin keksimisen jälkeen 50-luvulta tuotettu niin paljon muovia, että koko maapallon voisi kääriä muovikelmuun. Suurin osa muovista on pakkausmuovia sekä muovikasseja ja -pulloja. Suurin yksittäinen muovin käyttäjä on Coca Cola Company. On surullista katsoa kuvia paratiisisaarten rannoista täynnä muovijätettä.

Muovi hajoaa hyvin hitaasti, tuhansien vuosien ajan, partikkeleiksi, mikromuoviksi, joka haittaa eliöitä, kuten kaloja. Isommat muovinpalat tappavat esimerkiksi kilpikonnia. Muovi kertyy meressä yleensä merivirtojen keskellä oleviin pyörteisiin. Suurin osa merten muovista on peräisin kymmenkunnasta Aasian maasta, joissa muovia dumbataan jokiin, ikään kuin ongelma näin ratkeaisi, poissa silmistä poissa mielestä. Muuallakin on ongelmia. Kuitenkin esim. monissa Afrikan maissa on jo muovipussit ja pakkausmuovi kielletty. Länsimaissa etsitään korvikkeita öljypohjaisille muoveille

Kaatopaikat ovat puolestaan sellainen järkytys, joita ei pitäisi olla ollenkaan, roskan lakaisua maton alle. Kaikki jäte pitää joko polttaa energiaksi tai kierrättää uudeksi materiaaliksi. Pitäisi pyrkiä kiertotalouteen, jossa materia ja energia virtaavat kuin luonnon ekosysteemeissä, joissa kaikki ravinteet ja muut aineet kiertävät täydellisesti tai ne käytetään energiaksi. Ihmistoiminta ja teollisuus tulisikin nähdä eräänlaisina ekosysteemeinä. Tämä johtaa myös suuriin taloudellisiin voittoihin. Muovi on jotain mikä ei sovi kiertotalouteen, sitä ei voi kunnolla kierrättää. Kauppaan palautettu muovipullotkin voidaan kierrättää vain ehkä 3-4 kertaa. Muovi ei ole siis, kuten metsäekosysteemin orgaaninen aines, joka kiertää täydellisesti, vaan se on ongelma, jotain joka ei kuulu luontoon lainkaan tai yhtään minnekkään.

Järkevintä on yksinkertaisesti polttaa kaikki muovi mahdollisimman ilmastoystävällisesti ja vähän saastuttavasti. Toivoa on myös merien suhteen sillä on aloitettu Ocean Cleanupin kaltaisia isoja hankkeita muovin saamiseksi pois. Merivirtojen yhteyteen on asennettu valtavia v-kirjaimen muotoisia puomeja, jotka keräävät muovijätettä kuin kalaverkot. Niistä muovi kerätään laivoilla ja viedään poltettavaksi.

Muovi voidaan korvata täydellisesti metalli-, paperi-, kartonki- ja lasipakkauksilla. Näitä voidaan kierrättää hyvin kiertotaloudessa. Jo nyt niistä kierrätetään jopa lähes 100%. Muovia voidaan myös korvata biomuoveilla, jotka maatuvat ja ne voidaan valmistaa esim. maissista tai sokeriruo’osta. Minullakin on esim. maissista valmistettuja kuulakärkikynä ja sokeriruo’osta valmistettu juomapullo. Muovia ei siis tarvita. Viimein poltettuna voimme siivota Maan muovista ja vapauttaa sen muovijätteen kirouksesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: