Kun kaksi asiaa vuorovaikuttaa toistensa kanssa, syntyy systeemi eli järjestelmä. Kahden osatekijän järjestelmä on yksinkertaisin mahdollinen systeemi, esimerkiksi Maa ja Kuu muodostavat systeemin, jossa ne vaikuttavat toisiinsa vetovoimallaan. Koko Aurinkokuntamme on tähän verrattuna erittäin monimutkainen systeemi, jossa on miljoonia osatekijöitä. Systeemissä on aina liikettä ja dynaamista vuorovaikutusta eri osien välillä. Avaruus on systeemi, niin myös Maapallo, talous, ilmasto, tietoliikenneverkko, aivomme ja yhteiskunta. Systeemissä voi liikkua aine, energia tai tieto. Systeemiä yhdistävät tietty alue ja erilaiset toiminnot ja vuorovaikutukset, jotka voivat olla hyvinkin kompleksisia. Lineaarisessa yksinkertaisessa systeemissä A johtaa B:hen ja B puolestaan C:hen. Juuri mikään systeemi ei ole kuitenkaan lineaarinen vaan ne muodostuvat monimutkaisista ja kompleksista verkostoista, joissa on monia osia ja epälineaarisia vaikutuksia ja riippuvuuksia, ja jotka ovat joskus jopa holistisia: tällöin kaikki vaikuttaa kaikkeen jollain tavalla. Systeemissä holismi kasvaa yksinkertaisesta systeemistä, monimutkaiseen, kompleksiseen ja kaaoottiseen, jota on mahdotonta halita tai ymmärtää. Globaalit kestävyysongelmat ovat lähes aina kompleksisia, osa ns. ”viheliäisiä ongelmia”, joita on hyvin vaikea ymmärtää ja hallita, koska ne sijoittuvat kompleksisen ja kaaoottisen systeemin välimaastoon. Niiden ymmärtämiseen tarvitaan tarkkaa tutkimusta, kokonaisvaltaisuutta ja poikkitieteellisyyttä, monenlaisia paradigmoja eli lähestymistapoja ja eritoten systeemiajattelua. Viheliäisten ongelmien ratkaisut aiheuttavat usein uusia ongelmia ja ovat joskus suoranaisia karhunpalveluksia. Ydinvoima on esimerkki tällaisesta.
Palataanpa hetkeksi Maan pinnalle ja sen läheisyyteen; samoin kuin avaruuden luonnonlakien varaan rakentuvat tähtijärjestelmät, myös maanpäällinen luonto Maapallomme pinnalla ja sen tuntumassa, eli tarkemmin sanottuna Maapallon bioottinen eli elävä luonto ja abioottinen eli eloton luonto muodostavat tietylle alueelle (Mapallon pinnan määräosa) elämän systeemeitä eli ekosysteemeitä, jotka ovat ilman, veden, kivien, maaperän, kasvien, sienten, eläinten ym. elottomien tai elollisten osatekijöiden muodostamia toiminnallisia kokonaisuuksia. Ekosysteemit ylläpitävät elämää ja luonnon kiertokulkuja ja niiden häiritseminen esim. veden liikakäyttö, ilman saastuttaminen tai puiden kaato, aiheuttavat tuhoa, ympäristömuutoksia ja ympäristöongelmia, joiden korjaaminen on usein hankalaa. On hyvinkin kiehtovaa, miten ekosysteemit osaavat säädellä ja ylläpitää itse itseään ja tarvitsevat toimiakseen vain energiaa, ainetta ja luonnonlait. Ekosysteemit koostuvat lukuisista pienistä palasista, jotka vuorovaikuttavat toistensa, systeemin muiden osatekijöiden kanssa.
Samoin ilmastosysteemimme on hyvin monimutkainen eli kompleksinen, ja siinä on valtava määrä erilaisia muuttujia, vakioita, kertoimia, palautetoimintoja ja toisiinsa vaikuttavia osatekijöitä. Ilmasto on niin monimutkainen, että sen tietyn hetken olotila eli sää on hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta ennustaa. Pienet muutokset osatekijöissä voivat saada aikaan suuria muutoksia kokonaisuudessa, usein ennalta-arvaamattomia. Keskiajalla lopulla tapahtunut tulivuorenpurkaus, Krakataun purkaus Indonesiassa, tai se yhdessä muutaman muun suuren supertulivuoren purkauksen kanssa, sai aikaan niin kutsutun pienen jääkauden, joka kesti noin 1300-1850. Tuolloin maapallon keskilämpötila oli jopa 2,6 astetta nykyistä matalampi ja lukuisat nälänhädät tappoivat miljoonia ihmisiä eripuolilla maailmaan, esimerkiksi Suomessa ja Irlanissa huomattava osa väestöstä kuoli nälkään tai pakeni maasta 1600-1800 -luvuilla. Euroopassa joinain ajanjaksoina ilmasto keskilämpötila oli jopa 2-3 normaalia viileämpi. Tulivuorten purkauksissa vapautui valtavat märät rikkiä ilmakehän stratosfääriin, jossa se viilensi ilmastoa kriittisesti heijastamalla Auringon lämpösäteilyä takaisin avaruuteen. Ennen pientä jääkautta jopa viikingit viljelivät viiniä Skotlannissa keskiajan lämpökaudella. Muutos entiseen oli siis valtava ja syynä tuliperäinen hetkellinen aktiivisuus. Nyt puolestaan ihmisen polttaessa fossiilisia polttoaineita ja tuhotessa hiilinieluja, ilmasto on lämmennyt jopa 2 astetta esiteolliseen aikaan nähden. Tulokset ovat jo nyt katastrofaaliset, sään ääri-ilmiöt vaikuttavat jo miljardien ihmisten arkeen ja miljoonien henki ja terveys ovat vaarassa. Sosioekologinen systeemi vuorovaikuttaa ilmaston kanssa lukuisin eri tavoin. Ilmastonmuutokseen liittyy useita osatekijöitä sekä takaisinkytkentöjä ja palautetoimintoja, jotka voivat pahentaa tai lieventää sitä, esimerkiksi ikiroudan sulaminen ja metaanin vapautuminen arktisista soista, lisäöntynyt vesihöyry, kasveista irtoavat partikkelit, maapallon heijastuskyky eli albedo ja merien kyky sitoa hiiltä ja lämpöä. Nämä valitettavasti enimmäkseen vain kiihdyttävät ilmastonmuutosta tällä hetkellä. Osa takaisinkytkennöistä on todellisia aikapommeja, kuten merenpohjan metaanijääklatraatit.
Ekosystemeissä pieni muutos voi olla joskus arvaamaton ja vaarallinen. Esimerkiksi yhden avainlajin häviäminen voi hävittää joukon muita lajeja kaatuvan korttitalon lailla. Esimerkiksi majava avainlajina luo kokonaan uuden ekosysteemin padotessaan puron tai joen. Syntynyt lampi houkuttelee puoleensa kasveja, lumpeita ym. vesi- ja rantakasveja, ja eläimiä, kuten sammakoita, salamantereita, piisameita, vesilintuja ja vesimyyriä. Jos majava häviää jostain, niin häviävät todennäköisesti myös nämä muut sen läsnäolosta riippuvaiset lajit. Biodiversiteetilla tarkoitetaan luonnon monimuotoisuutta, geneettistä vaihtelevuutta, lajien lukumäärää sekä erilaisten ekosysteemien ja biotooppien runsautta. Monimuotoisuus ylläpitää, ruokkii ja runsastuttaa itseään. Monimuotoisuus toimi siten, että se usein kasvaa eksponentiaalisesti uusien lajien myötä. Jokainen laji tuo mukanaan uusia ekolokeroita systeemiin uusille lajeille. Terve ekosysteemi on monimuotoinen ja se on myös vastustuskykyisempi ulkoisille ja sisäisille uhille. Sen resilienssi on suurempi. Resilienssi kuvaa systeemin tilaa vastustaa haitallisia muutoksia ja palautua niistä ennalleen. Se on siis ekosysteemin kohdalla ekosysteemin vastustuskyky esimerkiksi kasvitaudeille, viruksille, haitallisille sienille, tuhohyönteisille ja vieraslajeille. Se on myös bioottisten uhien lisäksi resilienssiä fysikaalisille uhille, kuten metsäpaloille ja myrskytuhoille. Mitä suurempi biodiversiteetti, sitä suurempi resilienssi. Mitä suurempi biodiversiteetti, sitä enemmän se tarjoaa ja paremmin suojelee ja ylläpitää erilaisia luonnon tarjoamia palveluita eli ekosysteemipalveluita, kuten ilmanpuhdistus, veden ja ravinteiden kiertokulku, ruuan ja lääkekasvien sekä muiden hyötykasien tuotanto jne. Puut esimerkiksi puhdistavat lehdillään ilmaa haitallisista hiukkasista ja tuottavat meille happea hengitettäväksi. Kasvit osallistuvat veden kiertokulkuun. Biodiversiteetille luo pohjaa geologinen monimuotoisuus eli kivilajit, pinnanmuodot ym. Geodiversiteetti ylläpitää biodiversiteettia, ja mitä suurempi on siis alueen geodiversiteetti, sitä suurempi on yleensä biodiversiteetti. Maapallon endo- ja eksogeeniset voimat, kuten tuliperäisyys ja eroosio, esimerkiksi tuulen ja virtaavan veden aiheuttama, luovat lukuisia uusia ekolokeroita eri lajeille ja biotoopeille. Näin syntyvät esimerkiksi dyynit, tunturipurot ja mangrovemetsät uniikkeine lajistoineen. Yleensä Maapallon merkittävät biodiversiteetin hot spot -alueet, kuten Välimeri, Karibia tai Kanariansaaret, oovat myös geologisesti monimuotoisia ja niissä on esimerkiksi runsaasti tuliperäisyyttä, vuoria ja eroosion muovaamia kanjoneita ym.
On todettu, että pieni ihmisen tai elottoman luonnon aiheuttama häiriö ekosysteemissä, esimerkiksi pienimuotoinen viljely tai puutarhanhoito, tai harvoin sattuvat pienimuotoiset metsäpalot, lisäävät biodiversiteettia. On lajeja, jotka ovat riippuvaisia metsäpaloista tai kasiviljelystä. Maatalous luo uudenlaisia elinympäristöjä lukuisille eri lajeille: pienviljely ja pienimuotoinen laidunnus esimerkiksi houkuttelevat alueelle pieniä nisäkkäitä, pelto- ja niittykasveja, perhosia ja monenlaisia pörriäisiä ja ötököitä. Ihminen ei siis todellakaan ole luonnolle vain ongelma, kuten usein kuulee väitettävän, vaan jopa hyödyllinen tekijä oikein ja tiedeperusteisesti toimiessamme. Edellämainittujen viljelyn ja laidunnuksen lisäksi mm. mehiläistenhoito lisää myös luonnonkasvien pölytystä ja niiden määrää. Kaupungit tarjoavat ravintoa ja suojaa monille lajeille. Kaupunkikin on ekosysteemi, jossa parhaimillaan on hyvinkin paljon luontoa, kuten vanhoja puita, lintuja, lepakoita tai vaikkapa citykaneja ja -kettuja. Esikaupunkien piha-alueet voivat olla oikea luontoparatiisi, jossa monimuotoisuus on hyvin suurta. Lintujen talviruokinta ja muu aktiivinen luonnonsuojelu, lisäävät eri lajien määrää. Voimme myös korjata menneitä virheitä, kuten ennallistaa soita tukkimalla ojituksia ym. ja ylläpitää perinnebiotooppeja niittämällä. Agroekologinen luomuviljely ja muunlainen ihmisen rauhaisa rinnallaelo luonnon kanssa on luonnon ja ihmisen kannalta winwin -tilanne. Ongelmat syntyvät, kun ihminen ei arvosta luontoa, eikä pidä siitä huolta, kun otamme luonnosta ahneuksissamme liikaa, häiritsemme luonnon toimintaa ja kiertokulkuja ja dumppaamme sinne jätteitä ja saasteita. Hyvä rinnakkaiselo on kuitenkin täysin mahdollinen.
Mikä on hyvin mielenkiiintoista on, että kompleksisilla luonnon systeemeillä näyttää olevan taipumus pyrkiä tasapainotilaan, jos tarkkailemme ekosysteemeitä tai vaikka veden kiertokulkua tai ilmastosysteemiä. Tämän ansiosta niillä on suurempi resilienssi. Otsonikehä esimerkiksi korjaa itse itseään ja uskon vakaasti tämän johtuvan systeemin kompleksisuudesta. Ekosysteemit ja kaikki systeemit ovat enemmän kuin osiensa summa. Ajattele, mikä olisi aivotoiminnaltaan tai hermostoltaan yksinkertaisin mahdollinen eliö, kutsuttakoon sitä vaikka ”Elkaman kognitiiviseksi bittikärpäseksi” Tuolla kärpäsellä olisi vain yksi neuroni. Neuroni voisi olla joko ”päällä tai pois päältä. Se olisi siis binäärinen kärpänen, joka voisi antaa itselleen vain kaksi komentoa: kääntyä oikealle tai kääntyä vasemmalle. Jos siten kuvitelemme toisen kärpäsen eli tavukärpäsen, jolla on 8 neuronia, sen mahdollisia käskyjä olisi jo 256. Se voisi jo tehdä useampia toimia. Entäs ihminen, jolla on satoja miljardeja neuroneja? Huomaamme tästä, miten nopeasti ja eksponentiaalisesti kompleksisuus kasvaa, kun osatekijät lisääntyvät. Kompleksisuus siis kasvaa osatekijöiden määrän, esimerkiksi biodiversiteetin kasvun myötä, valtavasti. Tämä itse asiassa mahdollistaa myös meidän tietoisuutemme. Koska aivot ovat superkompmeksiset, ne mahdollistavat tietoisen ajattelun. Itse uskon myös sieluun, mutta tämö on siis tietoisuuden biologinen mekanismi. Kompleksisuudesta nousee synergia, joka tarkoittaa sitä, miten kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Ekosysteemistä nousee jonkinlainen synerginen joukkoäly, joka ei toki ole sama asiakuin tietoisuus, mutta se on tietokoneen tai robotin kaltaista älyä. Muurahaisyhdyskunnassa tämö joukkoäly tulee hyvin esiin. Tuskinpa yksittäinen muurahainen ymmärtää juuri hölkäsen pöläystä koko yhdyskunnan toiminnasta, mutta joukkoäly saa muurahaiset toimimaa erittäin järkevästi yhteistyössä. Sama pätee ihmisyhteiskuntaan. Toki meillä on myös yksilöinä triljoonia kertoja enemmän järkeä kuin muurahaisilla. Se ei toki tarkoita että muurahainenkaan olisi mitenkään supertyhmä. Ötökät ovat ällistyttävän fiksuja nekin, etenkin kimalaiset ja mehiläiset. Pieni aivojen koko ei tarkoita tyhmyyttä. Moni lintulaji, joka on maailman älykkäimpien eläinten joukossa, omaa pienet aivot, esimerkiksi harmaapapukaija. Ne kykenevät hyvin monimutkaiseen ajatteluun.
Tiede ja kulttuuriperimä auttavat meitä paljon etsiessämme uutta kestävää (osin myös vanhaa) elämäntapaa elää rinakkain luonnon kanssa. Tärkeää on ihmisten tietoisuus, oppineisuus (tämä ei ole vain sama kuin korkea koulutustaso), yhteistyö ja eettisyys. Eettisyys, luonnon ja toistemme arvostaminen ja kaikkien onneen ja kukoistukseen pyrkiminen, antavat meille suuntaviivat ja tavoitteet, joita kohti pyrkiä. Jo kristittyjen ja juutalaisten Raamatussa ja muslimien Koraanissa opetettiin, kuinka Maata tulee ”viljellä ja varjella” huolella, jolloin kaikki hyötyvät, ihminen ja muut lajit. Kun kohtelemme muita lajeja hyvin, saamme nauttia ”Maan hedelmistä”. Mm. buddhalaisuudessa ja afrikkalaisessa kansanperinteessä kasvit ja eläimet nähdään tietoisina olentoina, ikäänkuin veljinämme, joita tulee kohdella myötätunnolla ja rakkaudella. Samaa opettavat tiede, filosofia ja etiikka: tuntevat ja tietoiset olennot ovat oman elämänsä subjekteja, joilla on oikeuksia, ihan kuten kanssaihmisillämme. Itse asiassa koko etiikka nousee sen pohjalta ja rakentuu sen varaan, että on tietoisia olentoja ja voimme tehdä eettisiä valintoja subjekteina. Kenenkään toisen hyöty ja oikeudet tai yleinenkään hyöty, eivät saa rikkoa toisten oikeuksia tai vahingoittaa muita. Toiset asiat tuovat lisää hyvinvointia, kuten terveys, onnellisuus ja ystävällisyys. Toiset asiat poistavat hyvinvointia ja tuhoavat, kuten sairaus, kärsimys ja sota. Toiset asiat ovat siis hyviä ja toiset pahoja, kaikkien olentojen hyvinvointi ja onnellisuus ovat tärkeimmät päämäärämme, joiden varaan koko yhteiskunnan, mukaanlukien talous, tulisi rakentua. Olemme myös itse asiassa täysin riippuvaisia muista lajeista, luonnosta ja sen tarjoamista ekosysteemipalveluista, koko yhteiskunta rakentuu luonnon ekosysteemipalvelujen ja biodiversiteetin varaan; kestävä elämäntapa on sellainen, joka mahtuu planetaaristen rajojen sisäön ja antaa tilaa muille lajeille, joiden kanssa jaamne tämän yhteisen pallon. Intiaanipäälikkö Seattle aikoinaan totesi: ”Niin kuin kohtelemme maata, niin Maa kohtelee meitä.” Vuorovaikutukset ovat luonnossa ja yhteiskunnassa, sosioekologisessa järjestelmässä, niin monimutkaisia, että on äärimmäisen tärkeää ymmärtää luonnon ja yhteiskunnan lainalaisuuksia ja toimintaa hyvin. Tässä auttaa niin tiede, taide, henkisyys ja uskonto kuin muukin kulttuuri. Pelkän tieteen varaan emme voi jättää maailman kokemista ja tuntemista. Muuten näemme vain kapeasti. Sama kuin ihmisen on tärkeää olla sekä järkevä että tunteellinen. On osattava lähestyä asioita monesta suunnasta, monenlaisilla paradigmoilla ja lähestymistavoilla. Näin voimme ymmärtää luontoa, yhteiskuntaa, taloutta ja kulttuuria kokonaisvaltaisesti, ja näemme muutakin kuin vain kapean siivun Kun kokoamme ja yhdistämme palapelin palaset, saatamme löytää jopa absoluuttisia totuuksia. Intialainen tarina kertoo sokeistamiehistä, jotka törmäävät metsässä norsuun. He kaikki tulkitsevat norsua eri tavoin: yksi koskee norsua kärsästä ja luulee sutä käärmeeksi ja toinen koskettaa jalkaa ja luulee että norsu on puu. Jos miehet olisivat tajunneet yhdistää tietonsa, olisivat he voineet päätellä totuuden. Tiede etsii totuutta ja pyrkii deduktiivisuuteen, jolloin löydämme totuuden. Induktiivisuudessa eli havainnoista päättelemisessä piilee aina induktiivinen riski eli voimme olla väärässä ja totuus onkin vain silmänlumetta tai totuuden likiarvo. Kuitenkin voimme löytää yleisesti hyväksytyt totuudet monesta asiasta eli löytää niin sanottuja paradigmoja, jotka ovat tieteen yleisesti hyväksyttyjä lähtökohtia. Ilmastonmuutos tai Einsteinin suhteellisuusteoria ovat tällaisia. Kun tunnemme luonnon ja yhteiskunnan vuorovaikutukset ja lainalaisuudet perinpohjaisesti, voimme tehdä uusia tärkeitä ja merkittäviä interventioita ja luoda ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävää yhteiskuntaa; aivan kuin lääkäri tuntiesaan potilaan, hänen diagnoosinsa ja sairautensa sekä lääkkeet ja hoitomuodot.
Edellisessä postauksessani pohdin globalisaation yhteyttä kompleksisuuteen ja kriiseihin. Globalisaation takia sodan, koronaepidemian ja ilmastonmuutoksen kaltaiset kriisit ovat usein globaaleja. Maailma on 1500-luvun löytöretkien sekä tieteen ja teknologian kehityksen jälkeen edennyt kohti syventyvää globalisaatiota kiihtyvällä vauhdilla. Globalisaatio on väistämätön seuraus entropiasta ja lisääntyvästä vuorovaikutuksesta. Halusivat ihmiset tai eivät, maailma on nykyään globaali ja kehittyy entistä globaalimmaksi. Samoin kuin et voi hallita kaasupullosta paineen takia vuotavaa ilmaa, et voi estää globalisaatiota. Se on looginen ja luonnollinen seuraus vuorovaikutuksen kasvusta. Entropia on luonnonlaki. Siihen voimme vaikuttaa, johtaako globalisaatio kurjaan ja onnettomaan dystopiaan vai hyvään utopiaan, yhteyteen ja solidaarisuuteen.
Minkälainen yhteiskunta on resilientti (eli palautumis- ja vastustuskykyinen) ? Sanoisin, samoin kuin luonnon eksosysteemien kohdalla: sellainen, joka on mahdollisimman monimuotoinen eli, jossa on suuri sosiodiversiteetti, ja suureen sosiodiversiteettiin johtaa vuorovaikutuksen kasvu ja globalisaatio. Terveessä ekosysteemissä on suuri biodiversiteetti ja paljon erilaisia yksilöitä ja luontotyyppejä. Terveessä yhteiskunnassa on paljon eri kulttuureita, kansallisuuksia, kieliä, eri kokoisia, näköisiä, ikäisiä ja monin tavoin erilaisia ihmisiä. Yhteiskunnallinen resilienssi kumpuaa tästä yhteiskunnan moninaisuudesta. Eri ikäisillä ihmisillä ja eri kulttuureista tulevilla on erilaista tietotaitoa ja viisautta. Erilaiset ihmiset korreloivat yhteiskunnan uusien innovaatioiden määrän kanssa. Eri kansat voivat oppia toisiltaan ja antaa erilaisia kontribuutioita yhteiskunnalle. Yhteiskunnan kompleksisuus ja monimutkaiset vuorovaikutukset lisäävät tiettyyn pisteeseen saakka sen relienssiä ja palautumiskykyä. On parempi, että on paljon osatekijöitä ja paljon vuorovaikutusta, koska tämä lisää keskinäisriippuvuutta, resurssien jakoa, tiedon liikkumista ja yhteistyötä. Kaaos on kuitenkin vaarana, jos holismi kasvaa liialliseksi, ja kriisien eskaloituminen. Kompleksisessa maailmassa myös kriisejä syntyy vuorovaikutusten, riippuvuuksien ja osatekijöiden määrän takia helposti ja niistä tulee helpommin globaaleja. Kuitenkin resilienssi on suurempi tällaisessa maailmassa. Kun maailma oli voimakkaan nationalistinen, tapahtuivat suurimmat inhimilliset tragediat. Toinen maailmansota oli nationalistisen maailman kauhea kliimaksi. Maailma on itse asiassa useilla mittareilla katsottuna tosi paljon parempi paikka kuin koskaan: lapsikuolleisuus on pientä, köyhyyttä on vähhemmän kuin koskaan (vaikka sitä on yhä paljon), maailma on vähemmän väkivaltainen kuin ennen ja ihmisoikeudet ovat edenneet (vaikka on vielä paljon tehtävää) ja pystymme parantamaan lukuisia sairauksia, joita ei ennen voitu. Fakta on että maailma oli vielä vähän aikaa sitten hyvin julma ja väkivaltainen: oli enemmän sortoa, orjuutta, kidutusta, väkivaltaa, köyhyyttä ja sairauksia. Keskiajalla jopa 2/5 miehistä kuoli sodassa. Erityisesti 1600-luvulla alkanut valistus on luonut tasa-arvoisempaa ja parempaa maailmaa. Sellaiset ajattelijat, kuten Immanuel Kant, John Locke ja Jean-Jacques Rousseau ovat olleet paremman maailman pioneereja tuona aikana. Myöhemmin esimerkiksi Nelson Mandela, Martin Luther King ja Barack Obama. Tieteellä ja reformoiduilla eli uudelleentulkituilla uskonnoilla on myös suuri merkitys. Teknologia, yhteiset säännöt ja tavoitteet ja yhteistyön kasvu ovat olleet erityisen tärkeitä. Globalisaatio on siis lähtökohtaisesti hyvä asia, kunhan luodaan yhteiset säännöt ja tavoitteet ja päämäärät, joita myös noudatetaan. Kolikolla on kuitenkin kaksi puolta. Ongelma globalisaatiosta tulee, kun on osatekijöitä, esim. ahneita ja piittaamattomia suuryrityksiä, diktaattoreita (kuten Hitler ja Putin) ja valtioita, joilla on omat intressinsä ja pyrkimyksensä, ja jotka eivät kunnioita yhteisiä sääntöjä ja ihmisoikeuksia. Nämä tällaiset itsekkäät toimijat eivät itse asiassa toimikkaan lainkaan luonnon ekosysteemien lailla, jotka perustuvat yhteistyöhön. Luonnossa on kyllä itsekkyyttäkin, mutta enemmän yhteistyötä. Ahneutta ei luonnosta löydy. Petoeläimet syövät vain tarpeeseen. Metsässä tutkitusti jopa eri lajien puut auttavat toisiaan antamalla heikommille yksilöille mykoritsasienten kautta sokeria ja ravinteita.
On siis pyrittävä globaaliin yhteyteen, yksimielisyyteen ja solidaarisuuteen. Maailma on parempi, kun se on globaali kylä. Yhteiskunta on hyvinkin paljon luonnon ekosysteemien kaltainen systeemi, kuten myös talous. Ekologiassa ja ekonomiassa itse asiassa monet termit ovatkin täsmälleen samoja. Molempien juurisana on kreikan sana oikos, joka tarkoittaa taloa tai perhettä. Talous on yhteisten asioiden ja resurssien hallintaa. Politiikka keskittyy enemmän arvoihin ja hallitsemiseen (mitä arvoja edistetään) ja talous resursseihin (miten resurssit jaetaan). Politiikka usein määrittää taloutta hyvin pitkälti. Hyvässä yhteiskunnassa kaikkien kansalaisten hyvinvointi ja onnellisuus sekä luonnon monimuotoisuuden, ekosysteemipalveluiden ja hyvinvoinnin ylläpito ovat tärkeimmät päämäärät. Tärkeimpiä olemme me, oman elämämme kokijat ja subjektit. Maailma on luotu meitä varten. Pidetään huolta kauniista maailmasta, joka on meidän varaamme uskottu. Ei sotketa tai tuhota sitä, vaan vaalitaan sitä ja annetaan sen kukoistaa.
Daniel