Noin vuodesta 1880 vuoteen 1945 voimme puhua modernina aikakautena. Tällöin teknologia, tiede ja yhteiskunta muuttuivat ja kehittyivät monin tavoin: sähkö, lennätin, radio, auto, lentokone ym. Maailma pieneni teknologian (liikenne ja viestintä) kautta, kuva maailmasta selveni tieteen avulla, maailma integroitui (matkailu, kultakanta, aikavyöhykkeet, tiede, SI-järjestelmä) ja samankaltaistui, moderni globalisaatio alkoi ja ihmisten materiaalinen hyvinvointi pääasiassa kasvoi samalla kun ympäristötuhot pahenivat. Sekä maailma ja sen aluee ja kansat että luonto kolonisoitiin.
Tätä aikaa voidaan pitää ihmisen ja teknologian ja edistyksen aikakautena. Voidaan sanoa, että ihminen kuitenkin tuona aikana menetti palan sieluaan: tätä edennyt romantiikan aikakausi vaihtui edistysuskoon ja mekanistiseen maailmankuvaan. Maailma ja yhteiskunta alettiin nähdä koneena ja ihmiset koneen osina. Tämän voidaan nähdä johtaneen ”villin” ja ”kesyttämättömän” luonnon halveksuntaan, luonnon näkemiseen resursseina, luonnonvaroina ja kiihtyviin ympäristötuhoihin: öljy oli barreleita, puu kuutioita ja kulta karaatteja. Varsinkin kolonisoiduista siirtomaista tuli länsimaiden raaka-ainevarastoja. Tämä oli alkanut jo 1500-luvulla plantaaseista, kapitalismista ja maailmankaupan synnystä. Maailmankauppa perustui tuolloin erityisesti ”luksustuotteisiin”, kuten kahvi, tupakka ja norsunluu. Tällainen hyödykeajattelu katkaisi yhteyden ajatukseen luonnosta elävänä ja pyhänä.
Alettiin myös nähdä länsimainen elämäntapa parempana ja nämä vuodet ovat myös kiihkeimmän kolonialismin aikaa. Afrikka jaettiin viivottimella Berliinin konferenssissa 1884. Voidaan sanoa, että myös rotuopit vallitsivat tällöin vahvimmin. Aiemmin 1700-luvulla ja vielä 1800-luvun alkupuolella oli ollut käsitys jopa alkuperäisasukkaista ”jaloina villeinä” ja luontoa kunnioitettiin kauniina, villinä ja alkuperäisenä. Jos katsotaan historiaa, nähdään että romanttinen maailmankuva ja ”realistinen”, mekanistinen maailmankuva ovat koko ajan vuorotelleet.
Voidaan nähdä, että Darwinin ajattelu, väärintulkittuna, johti myös ajatteluun alemmista lajeista ja roduista. 1880-luku oli suurta darwinismin buumin aikakautta. Kuitenkaan ihmiset eivät ymmärtäneet häntä ja sovelsivat darwinismia yhteiskuntaan, mitä ei missään nimessä tulisi tehdä. Yhteiskunta ei toimi luonnon tavoin, sen arvoin tai lainalaisuuksin. Humen giljotiini -periaate sanoo, että siitä miten asiat ovat, esimerkiksi luonnossa, ei voida päätellä miten niiden tulisi olla. Esimerkiksi preeriakoirat ovat moniavioisia ja uroksilla on haaremi, mutta tätä ei tule soveltaa ihmiseen. Eläimet syövät toisiaan, mutta ei voida tästä tulkita, että ihmisen tulisi syödä eläimiä.
Mekanistinen maailmankuva ja modernismi johti kilpailuun kansakuntien välillä ja huipentui maailmanhistorian näyttämöllä kahteen veriseen maailmansotaan. Voidaan ajatella, että tämä kilpailu johtui resurssien tavoittelusta ja rajallisella planeetalla tämä johtaa väistämättä konfliktiin. Kilpailu ei sovi rajalliselle maapallolle. Voidaan ajatella että kilpailu oli myös ennenkaikkea aatteiden kamppailua, jossa olivat vastakkain vapaa ja demokraattinen Länsi, Hitlerin konservatiivista ”utopiaa” tavoitteleva Saksa ja kommunistista ”utopiaa,” tavoitteleva Neuvostoliitto. Länsi oli valistuksen perillinen, vapaa ja demokraattinen, ja natsi-Saksa ja Neuvostoliitto taas modernismin aikakauden tuotoksia. Neuvostoliittoa ja Saksaa yhdisti voimakas nationalismi ja näkemys yhteiskunnasta koneena, jonka tehtävä on luoda edistystä ja järjestystä. Yksilö ei ollut arvokas. Neuvostoliitto ja natsi-Saksa vihasivat vapaata Länttä ja vapaata luontoa ja alempia rotuja. Tällä oli kammottavat seuraukset, jotka tiedämme. Natsien kammottava rikos ihmisyyttä vastaan, Holokausti, oli natsi-Saksan käsityksen mukaan ”rikkaruohojen kitkemistä”. Natsit lajittelivat jopa luonnonkasvit ja eläimet ”arjalaisiin” ja ”ei-arjalaisiin”. Ihminen halusi hallita koko maailmaa, yhteiskuntaa ja luontoa. Kaiken oli toimittava keinotekoisena koneena. Kuten keinotekoiset korttitalot aina, tämä maailmanjärjestys luhistui. Termodynamiikan laki toteaa, että entropia eli epäjärjestys kasvaa aina kun aika etenee. Entropia johtaa yleensä vastakohtien ja erojen tasoittumiseen. Myös valtiot noudattavat entropiaa ja erilliset nationalistiset saarekkeet ja sulkeutuneet diktatuurit hajoavat ennemmin tai myöhemmin. Paine sisältä on yleensä tärkein syy. Voidaan nähdä että myös Hegelin dialektiikka johtuu osin entropiasta. On teesi, sille syntyy antiteesi ja lopulta näiden synteesi, joka on maiden kahden hyvä kompromissi, esimerkiksi kapitalismi ja sosialismi (joka ei ole sama kuin kommunismi)
Yhteiskunta ei ole kone, kuten teknokraatit tai natsit ajattelevat, eikä se ole yritys, kuten talousihmiset ajattelevat. Nämä molemmat ajattelutavat johtavat tuhoisaan kilpailuun ja yksilöiden oikeuksien polkemiseen. Vain tietty eliitti hyötyy. Yhteiskunta on ihmisten yhteisö, jonka tulisi toimia kaikkien sen jäsenten parhaaksi. Yhteiskunnan ensisijainen päämäärä ei ole järjestys, toiminnalliset seikat, edistys, eikä talouskasvu, vaan ihmisten onnellisuus. Voimme sanoa, että koko maailma on yhteisö, globaali kylä. Globaali ajattelu on välttämätön paitsi ihmiskunnan menestyksen ja hyvinvoinnin, myös koko ihmislajin selviämisen kannalta.
1945 oli monella tavoin modernin aikakauden loppu. Sitä seurasi postmoderni aikakausi, jossa yhteiskunta on demokraattinen, vapaa ja pienten alakulttuurien tilkkitäkki ja yksilö itse päättää oman elämänsä asioista. Maailmansotien tuhkasta nousivat myös YK ja globaali ajattelu. Postmodernismille on ominaista yhtenäiskulttuurin hajoaminen ja fragmentoituminen useiksi alakulttuureiksi, enää ei ole tyypillistä suomalaista tai englantilaista, vaan on skeittareita, hiphoppateita, vihreitä, rastafareja, hevareita, nörttejä, gootteja ja mangafaneja. Suomalainen ja englantilainen mangafani muistuttavat todennäköisesti paljon enemmän kuin toisia oman maansa ihmisiä, jotka eivät elä samassa genressä ja kuplassa. Ihmiset todennäköisesti saavat olla paljon enemmän itsensä näköisiä kuin yhtenäiskulttuurissa, koska voivat elää juuri itselleen sopivassa kuplassa. Olisi kuitenkin tärkeää ja suotavaa, että eri kuplissa olevat ymmärtäisivät toisiaan ja kykenisivät kommunikoimaan keskenään. Tämäkin yleensä toteutuu. Joskus kuitenkin joku kupla, kuten äärioikeisto on hyvin vihamielinen kaikkia muita kohtaan, katkeroituu ja eristäytyy. Tämä vaikeuttaa kommunikointia ja yhteisen hyvän eteen työskentelyä. Sen sijaan nörttien ja mangafanien on hyvinkin helppo ymmärtää toisiaan. Postmodernismin tuoma vapaus oli jotain ehdottoman tärkeää ihmiskunnalle, mutta on myös tärkeä etsiä yhteistä arvopohjaa.
Postmodernia aikaa leimaa myös eksistentialismi, joka on täysi vastakohta modernin ajan yhtenäiselle ajattelulle, mekanistiselle koneajattelulle ja yhtenäiskulttuurille. Eksistentialismi nousi erityisesti maailmansotien aiheuttamasta (eksistentialismu sai alkunsa tosin jo 1800-luvulla) maailmantuskasta ja ahdistuksesta, ”angst”: ihmisenä oloon yhdistettiin kokemus, että ihminen on heitetty maailmaan ja voi itse valita tapansa olla ja elää, valita itse mikä on hänelle elämän tarkoitus. Yleensä ajatellaan, että hyvistä vaihtoehdoista, eksistentialismi ei ole nihilismiä, vaan tunnustaa arvojen olemassaolon, mutta korostaa vapautta. Eksistentialismi ajattelee, ettei ole selkeää ihmisen olemusta eli essentiaa (jollainen jokaisen tulisi olla), vaan voimme olla erilaisia ihmisiä, kunhan emme loukkaa toistemme oikeuksia. Sellainen yhteiskunta, jossa on erilaisia ihmisiä erilaisine persoonineen, vahvuuksineen ja ideoineen, on vahvempi, luovempi ja hyvinvoivempi. On hyvä, että saamme tavoitella juuri niitä asioita, jotka ovat meille tärkeitä, kunhan emme vakavammin hölmöile.
Eksistentialismi toi sekä vapautta että vastuuta valinnoistaan. Kuitenkin väärin ymmärrettynä eksistentialistinen ja postmoderni ajattelu voi johtaa arvotyhjiöön, josta suomalainen filosofi Georg Henrik von Wright varoitti. Yhtenäiskulttuurissa oli usein jaetut, yhteiset arvot. Postmodernissa maailmassa arvot ovat hyvin erilaisia ja vaarana on relativismi ja objektiivisten arvojen hylkääminen. Tiedämme kuitenkin varmasti, että on sekä subjektiivisia että objektiivisia arvoja. Kukaan järkevä filosofi ei väitä arvoja täysin subjektiivisiksi. Arvotyhjiössä on vaarana pysähtyminen ja hyvään pyrkimisen unohtaminen. Arvotyhjiön usein myös täyttää jokin, jos sen täyttää raha tai kulutusyhteiskunta, ollaan väärillä jäljillä. Myls joku Trumpin kaltainen kansankiihottaja helposti täyttää tuon tyhjiön vihalla ja totalitarismilla. Hannah Arendt korosti että erillään olevat, osattomat ihmiset ovat helppo saalis kansankiihottajille ja diktaattoreille. Ympäristötuhot ovat jatkaneet kasvamistaan postmodernilla ajalla, juurikin koska arvotyhjiön on usein täyttänyt turhamaisuus, ahneus ja rahanhimo. Jotkut alakulttuurit ovat tosin hyvin voimakkaasti luonnonsuojelun kannalla ja 90-luvulta lähtien ja varsinkin 2010 eteenpäin luonnonsuojelu ja ympäristöajattelu ovat lyöneet itsensä läpi niin ihmisten arjessa, politiikassa kuin talouselämässä.
Onkin tärkeää, että ihmiskunta etsii yhteistä arvopohjaa eri alakulttuureihin hajoamisesta ja yksilönvapauden korostamisesta huolimatta. On tärkeää etsiä koko ihmiskunnan yhteistä hyvää. Postmodernissa ajassa emme ole menettäneet kokonaan yhtenäistä ajattelua, vaan yhä edelleen on arvoja, jotka suurin osa hyväksyy. Voisi sanoa, että pikemminkin vanhan arvomaailman on enimmäkseen korvannut uusi arvomaailma kuin että arvot olisivat hävinneet. Yksi merkittävimpiä uusia arvoja on globaali ajattelu ja globaalin vastuun korostaminen. Jopa täysin erilaisten kansojen ja kulttuurien ja kaikkien maailman valtioiden välillä on syntynyt syvää yhteisymmärrystä, mitkä tulisi olla maailman yhteisinä päämäärinä. 2015 maailman maat sopivat New Yorkissa yhteiset globaalit kestävän kehityksen tavoitteet: näitä Agenda2030 – tavoitteita on 17 ja ne käsittävät niin nälän poistamisen maailmasta, puhtaan veden saavutettavuuden kaikille, puhtaan, uusiutuvan energian, rauhantyön, yhteistyön ja maanpäällisen ja merten elämän suojelun. Näitä voidaan pitää ihmiskunnan yhteisinä, jaettuina arvoina. Niitä ovat olleet neuvottelemassa kaikki kansat ja käydyt neuvottelut ovat valtavan pitkät, alkaen Tukholman ympäristö- ja kehityskonferenssista 1972. Voimme sanoa, että postmodernin aikakauden ohjenuorana on ”ykseys moninaisuudessa”.
Humanismi on kokenut postmodernina aikana renessanssin. Ihminen on äärettömän arvokas yksilö, ei koneen osa tai aatetta edistävä pelinappula. Ihminen on äärettömän arvokas riippumatta hänen kyvyistään tai tuotantopanoksestaan yhteiskunnalle. Olemme kaikki tasa-arvoisia. 1948 YK:ssa julistettiin Yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus, jossa koottiin lähes kaikilta osa-alueilta jokaiselle ihmiselle kuuluvat oikeudet.
Arvo on jotain tavoittelemisen arvoista, vaikkapa tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, musiikki tai urheilu. Osa arvoista on objektiivisia ja selvästi hyviä tai pahoja. Georg Henrik von Wright pohtii kirjassaan Hyvän muunnelmat, miten kieli peilaa matematiikan tavoin todellisuutta. Jos voimme kielellä perustella, että jokin asia edistää hyvää, hyvinvointia tai onnellisuutta, se on hyvää, ja asiat jotka vastoin vähentävät näitä, ovat pahoja. Arvo on jokin, joka tuo lisää hyvää, kuten ilo, rakkaus, terveys tai vauraus. Arvon vastakohta eli paha asia on esimerkiksi sairaus, sota tai ilmastonmuutos. Dalai Lama totesi, että jokainen olento haluaa olla onnellinen ja vapaa kärsimyksestä. Jokainen tietoinen olento onkin arvokas ja sillä on oikeuksia. Tämä johtuu siitä, että tietoinen olento on kokija, joka voi kokea hyvinvointia tai pahoinvointia. Ilman tietoista subjektia ei olisi moraaliakaan. Me kaikki ihmiset ja eläimet olemme tietoisia oman elämämme subjekteja ja äärettömän arvokkaita. Osan arvoista voimme itse valita, mikä meille on elämässä tärkeää. Osa taas on kaikkia koskettavia arvoja. Tämä mahdollistaa ykseyden moninaisuudessa. Uskon ihmiskunnan kehittyvän parempaan suuntaan. Välillä olemme ottaneet paljon takapakkia, mutta kokonaisuutena olemme lentäneet valovuosia siitä, mitä oli keskiajalla tai Rooman altakunnan aikaan, kun oli despoottisia kuninkaita ja sorrettuja orjia ja ihmisiä lynkattiin noitina torilla. Rooman keisari Galigula nimitti jopa hevosensa senaattoriksi. Johtakoon tiede, vapaus, demokratia, viisaus ja sivistys kansakunnat yön pimeydestä valoon, oikeuteen ja totuuteen.
”Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa
Yön uhka karkoitettu on jo pois
Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
Kuin itse taivahan kansi sois
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa
Sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa
Oi nouse, Suomi, nosta korkealle
Pääs seppälöimä suurten muistojen
Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle
Sä että karkoitit orjuuden
Ja ettet taipunut sä sorron alle
On aamus alkanut, synnyinmaa”
Finlandia-Jean Sibelius
Daniel Elkama
Ecoblogi - A Blog by Daniel Elkama 
Jätä kommentti