Näpit irti Grönlannista, Trump

Donald Trump on useaan otteeseen  pakkomielteenomaisesti sanonut haluavansa Grönlannin. Hän tulee hyvin todennäköisesti miehittämään sen seuraavan 6 kuukauden aikana, jollei kansainvälinen paine ole riittävä USA:ta vastaan. EU:n on seistävä yhtenä rintamana Trumpia vastaan ja YK:n on tuomittava hänen aikeensa. YK voisi lähettää alueelle rauhanturvaajia.

Miksi Donald Trump on iskenyt silmänsä juuri Grönlantiin ja suorastaan himoitsee sitä? Grönlannin geopoliittinen asema on merkittävä. Arktiksen merkitys kasvaa merijään sulaessa ja kauppalaivojen määrän lisääntyessä Jäämerellä. Trumpin väitteet Kiinan ja Venäjän sotalaivojen läsnäolosta alueella ovat valetta. USA:lla on myös ollut vuosikymmenet vapaa sotilaallinen läsnäolo ja tukikohtia Grönlannissa. Eli Grönlannin kaappaus USA:n turvallisuuteen vedoten on myös vale.

Yksinkertainen vastaus: Donald Trump on imperialisti, joka haluaa lisää maata. Tämä johtuu hänen MAGA, Make America Great Again -ideologiastaan. Trumpin aikeet ovat jo pitkään olleet palauttaa USA:lle sen 1890-1920 aikainen globaali mahtiasema, jolloin USA valloitti Hawaijin ja Puerto Ricon ja hallitsi mm. Kuubaa, Fillippiinejä ja Panamaa. Trump on mm. uhannut valtaavansa Panaman kanavan ja iskenyt Venezuelaan. Molempien takana taloudelliset intressit (kaupoa ja öljy). Varsinkin Amerikan mantereen Trump näkee Monroen opin mukaisesti kuuluvan USA:n etupiiriin.

Grönlannissa on merkittävät kultavarat. Tässä Trump palaa 1600-luvun merkantilismiin, jossa se hallitsee maailmantaloutta, joka hallitsee kultavaroja. Grönlannissa on myös erityisen valtavat harvinaisten maametallien varat, joiden kysyntä tulee moninkertaistumaan tulevina vuosina, koska niitä tarvitaan huipputeknologiaan, sekä lisäksi runsaasti öljyä. Trump on pohjimmiltaan ahne bisnessmies ja hän vainuaa rahan.

Trumpin aikeiden takana on siis imperialistinen suurvaltapolitiikka ja taloudelliset intressit: resurssien hallinta. Kyse on siis puhtaasta ahneudesta.

Grönlannin miehitys olisi Venäjälle ja Kiinalle selkeä signaali, että ne voivat USA:n tavoin jatkaa häikäilemätöntä imperialismiaan, ja esimerkiksi Kiina saattaisi miehittää Taiwanin. Koko sääntöpohjainen maailmanjärjestys on vaarassa sortua imperialismin paluun alla. EU:n ja YK:n on otettava vahva rooli maailman suunnannnäyttäjänä.

Grönlanti | Kartat näyttävät, miksi Trumpilla on monta syytä himoita Grönlantia https://www.hs.fi/maailma/art-2000011733882.html

Daniel Elkama

Jätä kommentti