Avainsana: YK
-
Postnationalismi, demokratia, yhteistyö ja ”ubuntu” -historian ainoa suunta on eteenpäin
Nationalismi oli voimakas aate 1800- ja 1900-luvuilla, johtaen lopulta kahteen veriseen maailmansotaan. Ajatus oli aluksi nationalismin syntyessä sinäänsä hyvää tarkoittava: ajateltiin, että jokaisen kansan on saatava autonomisesti päättää omista asioistaan. Tuona aikana oli useita sortovaltoja, joita johtivat despootit. Esimerkiksi Venäjä sorti Suomea ja Baltian maita 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa pyrkien venäläistämään nämä keisarin vallan alle…
-
Näpit irti Grönlannista, Trump
Donald Trump on useaan otteeseen pakkomielteenomaisesti sanonut haluavansa Grönlannin. Hän tulee hyvin todennäköisesti miehittämään sen seuraavan 6 kuukauden aikana, jollei kansainvälinen paine ole riittävä USA:ta vastaan. EU:n on seistävä yhtenä rintamana Trumpia vastaan ja YK:n on tuomittava hänen aikeensa. YK voisi lähettää alueelle rauhanturvaajia. Miksi Donald Trump on iskenyt silmänsä juuri Grönlantiin ja suorastaan himoitsee…
-
Maailmanjärjestys vaarassa, ”rogue nations” ja autoritaarisuuden uhka
Maailmanjärjestys on vaarassa! Venäjä aloitti 2022 järkyttävän hyökkäyssotansa Ukrainassa ja Israel kansanmurhan Gazassa. Maailmassa on joukko maita, jotka eivät tuomitse näitä hirveitä sotia mitenkään: Intia, Iran, Kiina, Argentiina… joitakin mainitakseni. Myöskään Trumpin USA ei todellisuudessa välitä. Nämä valtiot tietoisesti tekevät näin, sillä ne ovat joko huolissaan omista intresseistään tai jopa suoranainen diktaattoriblokki, jota pelottaa demokratian…
-
Vapaus, veljeys (ja sisaruus), ubuntu -Liberalismi ja taistelu sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta johtavat kansoja Baabelista kohti globaalia kylää
Usein maailmassa ovat taistelleet kaksi voimaa: liberalismi ja konservatismi. Konservatismi pyrkii säilyttämään menneen maailman epätasa-arvoiset omistusoikeudet, valtarakennelmat ja hierarkiat, usein kynsin hampain ja väkivallalla. Konservatismi ei myönnä ihmisten yhtäläistä arvoa ja vastuuta yhteisestä hyvästä. Liberalismi taas on halunnut vapauttaa ihmiskunnan orjuuden ikeestä, ja luoda demokraattisen ja vapaan maailman. Liberalismia ovat edistäneet varsinkin aktivistit ja ajattelijat,…
-
Sivistys ja valistus – ihmiskunnan polku pimeydestä valoon
Vuosi 1995 ei ole kaukana historiassa. Suomessa kuunneltiin Spice Girlsiä, 2Pacia ja Oasista. Lapset leikkivät Tamagocheilla ja pelasivat Play Stationilla. Windows -95 oli ilmestynyt. Neuvostoliitto oli kaatunut ja Suomi liittynyt EU:hun. Nykyiset nuoret aikuiset elivät lapsuuttaan. Euroopassa oli kuitenkin menossa verinen sota. Kroatia oli ollut muutamia vuosia aiemmin suosittu rantalomakohde. Kuitenkin nyt siellä ammuskeltiin kaikkialla…
-
EU on Suomen metsien pelastaja – biodiversiteettistrategia, ennallistamisasetus ja uusi luonnonsuojelulaki
Viimeaikaisia puheenaiheita Suomessa ympäristöön liittyen ovat olleet erityisesti Emma Karin ja vihreän puolueen ansioksi luettava uusi luonnonsuojelulaki sekä yhteiseurooppalaiset EU:n ennallistamisasetus ja EU:n biodiversiteettistrategia. Nämä ovat tärkeitä toimia, joilla pyritään ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta eli biodiversiteettia, mikä käsittää geneettisen monimuotoisuuden, lajien ja populaatioiden määrän sekä erilaisten ekosysteemien runsauden. Lain sana on usein paras tae luonnonsuojelulle, koska…
-
Maailma väärinpäin, ympäristö- ja kestävyyskriisin juurisyyt ja pahuuden alkuperä
”On kolme myrkkyä ja ne ovat ahneus, viha ja tietämättömyys” -Buddha On selvästi nähtävissä, että elämme hyvin epätäydellisessä maailmassa, jossa köyhät lapset kuolevat nälkään, soditaan jatkuvasti, ahneet ja sortajat hallitsevat, metsät ja lintujen pesäpuut kaadetaan surutta ja pahuus on kaikkialla läsnä. Ihmisen välinpitämättömyys ja ahneus ovat johtaneet jopa siihen, että koko planeetta kärsii globaalista ilmastonmuutoksesta,…