Avainsana: Grönlanti
-
Ilmasto, kaaosteoria ja keikahduspisteet – onko jo liian myöhäistä?
Ilmasto on äärimmäisen kompleksinen fysikaalinen systeemi, jossa lukuisat osatekijät vaikuttavat toisiinsa. Maan ilmakehä, kivikehä, vesikehä, biosfääri ja kryosfääri eli jäätiköt sekä ihmisen luoma teknosfääri vuorovaikuttavat keskenään monin tavoin. Talous, yhteiskunta ja hmisten mieli vaikuttavat ilmastoon. Tässä kompleksisessa systeemissä on lukuisia erilaatuisia ja volyymiltaan vaihtelevia vuorovaikutuksia, luuppeja ja takaisinkytkentöjä. Esimerkiksi lämmennyt ilmasto arktisella alueella sulattaa ikiroutaa…
-
Näpit irti Grönlannista, Trump
Donald Trump on useaan otteeseen pakkomielteenomaisesti sanonut haluavansa Grönlannin. Hän tulee hyvin todennäköisesti miehittämään sen seuraavan 6 kuukauden aikana, jollei kansainvälinen paine ole riittävä USA:ta vastaan. EU:n on seistävä yhtenä rintamana Trumpia vastaan ja YK:n on tuomittava hänen aikeensa. YK voisi lähettää alueelle rauhanturvaajia. Miksi Donald Trump on iskenyt silmänsä juuri Grönlantiin ja suorastaan himoitsee…