Ecoblogi – A Blog by Daniel Elkama

Metsäjätti Stora Enson työntekijä syyllistyi juuri todennäköisesti törkeään luonnonsuojelurikokseen ajaessaan raskaalla metsätyökoneella useita kertoja äärimmäisen harvinaisten ja uhanalaisten jokihelmisimpukoiden eli raakkujen asuttaman puron yli. Raakkuja kuoli ilmeisesti tuhansia. Pari vuotta sitten tuli voimaan tarpeellinen laki törkeästä luonnonsuojelurikoksesta. EU:ssa on käsittelyssä ns. ecocide-laki eli laki törkeästä luonnontuhonnasta, joka on verrattavissa kansanmurhaan. Usein lain sana ja suojelualueiden perustaminen ovat parhaat tavat suojella luontoa. Kun luonnon ja muiden lajien oikeudet on turvattu lailla, niiden rikkojat voidaan saattaa oikeusvastuuseen ja vaatia korvauksia. Raakku-casessa syyllinen on todennäköisesti joko metsätyömies tai Stora Enso tai molemmat.

Raakku-case on osa suurempaa globaalia ongelmaa eli sitä että luontoa ei ole arvotettu tai luonnon arvo nähdään vähäisenä. Nobelisti Elinor Ostrom ym ovat puhuneet miten on vaara, jos luonto on ns. ”common pool” -resurssi. ”Common pool” -resurssit ovat ns. ”yhteisresursseja, joita ammennetaan mielin määrin kuin altaasta. Vettä käytetään sumeilematta bisneksessä ja saasteet sosialisoidaan ja dumpataan ilmaan ja meriin. Eikä kukaan maksa mitään tai juuri mitään. Ongelmaksi Ostrom näki nimenomaan kapitalismin ja toisaalta myös kommunismin, joissa ”yhteisresursseja” tuhlataan ja kulutetaan loppuun. USA on kapitalismin Mekka ja siellä roskaa ja päästöjä syntyy valtavasti, eniten per capita. Yhtälailla Neuvostoliitossa ei välitetty ympäristönormeista, ja resursseja tuhlattiin sosislistisen maantieteen nimissä tavoiteltaessa sosialistista utopiaa. Ratkaisuksi Ostrom esittää paikallisdemokraattisen mallin, jossa paikallisilla asukkailla on eniten päätäntävaltaa omaan ympäristöönsä ja niiden resursseihin. Resurssien käyttöä ohjataan yhteisillä säännöillä ja niiden käyttöä valvotaan. Usein paikallisilla asukkailla on suurin motiivi suojella ympäristöä, jossa asuvat. Lähes kaikki haluavat asua mieluummin terveellisessä, turvallisessa ja viihtyisässä elinympäristössä. Toinen nobelisti Ronald Coase esitti aiemmin, että on määriteltävä paikallisten ssukkaiden omistusoikeus heidän hengittämäänsä ilmaan, käyttämäänsä veteen ja viljelemäänsä maahan. Näin vältytään väärinkäytöksistä tai ainakin väärintekijät joutuvat maksamaan korvauksia.

Luonto tarjoaa meille lukuisia ekosysteemipalveluita ilmaiseksi, esim kasvien pölytys, ilman puhdistus ja veden kiertokulku. Nämä ekosysteemipalvelut, biodiversiteetti ja ”common pool” -resurssit pitäisi ehdottomasti arvottaa, ja tätä työtä onkin jo jonkin verran tehty. Näin voidaan hillitä esim veden ja maaperän kulutusta, kun niistä joutuu maksaa, eikä niitä enää voikkaan käyttää miten paljon tahtoo. Hankaluus on tosin muuttaa rahalliseen arvoon luontoa ja sen palveluita, jotka ovat itseisarvoja tai äärettömän arvokkaita ja välttämättömiä. Jo kauan sitten otettiin käyttöön ns. Pigoun haittavero eli ”saastuttaja maksaa” -periaate. Jos joku tuhoaa tai saastuttaa luontoa, hänen tulee maksaa tästä. Päästökauppa koskien ilmastopäästöjä saatiin myös maailman tärkeimmälle talousalueelle eli EU-alueelle. Usein  kuitenkin tähän asti ovat saastuttajat ja luonnon tuhoajat päässeet kuin koira veräjästä. Esim Talvivaaran kaivoksen tuhottua lukuisia lähijärviä myrkyillä, toimitusjohtaja Pekka Perä sai  vaivaiset 240€ sakot, kun hänet todettiin syylliseksi törkeään ympäristön turmelemiseen. Jos luontoa arvotettaisiin rahallisesti paljon korkeammalle, myös kynnys luonnon tuhoamiseen tai resurssien ylikäyttöön kasvaisi huomattavasti. Ekosysteemipalveluiden globaaliksi vuotuiseksi arvoksi on arvioitu jopa 54 biljoonaa euroa, mikä on enemmän kuin globaali BKT.

Suomi on sinäänsä erikoinen maa, että suurin osa metsistämme on yksityisessä omistuksessa. Usein metsänomistaminen on verojen, metsän”hoidon” ym takia taakka ja helposti metsänomistajat ajautuvat myymään omistamansa metsät pilkkahintaan metsäjätille. Moni metsänomistaja ei tiedäkkään, että esim oman metsän antaminen pariksikymmeneksi vuodeksi suojeluun valtion metsiensuojeluohjelma Metsossa, voi tuottaa paljon enemmän rahaa kukkaroon kuin metsän avohakkuu. Moni ei myöskään tiedä, että jatkuvan kasvatuksen eli jatkuvan metsäpeitteen mallilla hoidetusta metsästä saa pitkällä aikajänteellä jopa kaksi kertaa enemmän rahaa kuin avohakkuilla. Nykyään metsäjätit suosivat avohakkuita, koska ne ovat niille helppoja ja tuovat lyhyen aikavälin voittoja. Näistä voitoista metsänomistajalle jää pikkurahoja. Avohakkuu tuhoaa koko metsäekosysteemin, tappaen valtavan määrän lintuja ja nisäkkäittä hakkuiden ohella. Avohakkuut pitäisikin määrittää ecocideksi EU:n lainsäädännössä. Avohakkuussa myllätty maaperä myös tekee metsästä hiilen lähteen seuraavaksi 30-vuodeksi, kun sateet ja tuuli vievät mukanaan maaperän hiiltä.

Kun EU asetti välttämättömät ennallistamis- ja biodiversiteettiasetuksensa pelastaakseen hupenevan luonnon Euroopassa, metsänomistajat ja iso bisnes tulkitsivat tämän usein metsien sosialisoimiseksi. Tämä metsien sosialisoimiskehitys onkin välttämätöntä, jotta saadaan pelastettua vähäiset metsät, niiden biodiversiteetti ja niiden tarjoamat ekosysteemipalvelut. Metsä ei lähtökohtaisesti ole jonkun ihmisen tai yrityksen yksityisomaisuutta. Metsä on eri eliölajien ja eliöyhteisöjen kansoittama ekosysteemi. Jos joku väittää omistavansa tämän ekosysteemin kaiken elämän, on tämä verrattavissa orjuuteen ja kolonialismiin. Nämä kaikki metsän eliöt: puut, pöllöt ja liito-oravat olisivat tällöin vain omistajan omistamia puukuutioita, hyödykkeitä ja orjia. Tämä ei olisi eettisesti oikein. Kukaan ei voi väittää omistavansa kaikkea metsän elämää. Laissa tulisi yhä enemmän sosialisoida Suomen ja globaalisti koko maapallon metsiä. Tutkitusti paras tapa suojella lajeja ja biodiversiteettia, on suojella niiden elinympäristöä, kuten juuri metsiä. Suurin syy globaaliin luontokatoon on maankäyttö, kuten hakkuut ja peltojen raivaaminen.

Suomen perustuslain mukaan kaikki Suomen maa-alueet mukaanlukien kaikki metsät, omistaa Suomen kansa. Voimmekin nähdä, että metsänomistajuus onkin kuin eräänlainen vuokrasopimus metsämaahan, Suomen kansa eli valtio omistaa tavallaan kaikki metsät, mutta yksittäinen ihminen voi ”omistaa” metsän omaamalla siihen käyttöoikeuden ja maksamalla omistusveroja. Luonto metsissä siis kuuluu valtiolle, ei maanomistajalle. Tässäkin on ongelmia ja esim Suomen hallitus oli aluksi EU:ssa vastaan ennallistamisasetusta ja EU:n metsien ”sosialisointia”. EU-alueen luonnon voidaan nähdä kuuluvan yhteisesti koko Euroopalle, eikä vain yksittäiselle kansallisvaltiolle. Voidaan sanoa, että maapallon luonto kuuluu yhteisenä koko ihmiskunnalle ja yhtälailla muille lajeille, joiden oikeudet ja itseisarvo tulisi tunnustaa kaikessa lainsäädännössä. Maapallo on yhteinen kotiplaneettamme, rajallinen sellainen. Maata ei voi kukaan yksin omistaa. Luontoa ei voi kukaan omistaa. Raamatussa joskus puhuttiin ihmisen tehtävästä hyvänä tilanhoitajana, joka viljelee ja varjelee maata huolellisesti. Tämä on ihmiskunnan tehtävä. Huolehtia itsestämme ja muista lajeista. Mikään muu laji ei tähän pysty, joten meille on kunniatehtävä huolehtia Maa-planeetasta ja sen asukkaista.

Daniel Elkama

Loppuun vielä linkki Luonnonperintösäätiön sivuille

Lahjoita