Avainsana: tiede
-
Biomassasta valmistettavat mikropiirit ja biologinen energia osana tulevaisuuden ekoyhteiskuntaa
Kiinalaiset tutkijat onnistuivat luomaan biohajoavan mikropiirin jo vuosikymmen sitten. Puolijohde pii korvattiin biohajoavalla nanoselluloosalla, fibrilleillä. Amerikkalainen tutkimusryhmä puolestaan onnistui tuottamaan biologista energiaa adenosiinitrifosfaatin avulla: elävien järjestelmien molekyylikoneiston eli ATP:n voitiin antaa tehoa integroidulle piirille. Ihmisessä, eläimissä ja kasveissa moni asia toimii sähköllä. Puiden lehdissä esimerkiksi kulkee pieni sähkövirta, fotosynteesi saa aikaan sähkövirran. Hermostomme toimii sähköimpulsseilla.…
-
Politiikan, lainsäädännön ja moraalin tulee perustua tieteeseen ja filosofiaan
Lähes kaikkeen, mitä teemme liittyy politiikka ja ennenkaikkea moraali ja etiikka. Hyvä politiikka perustuu moraaliin. Hyvä laki heijastaa ja peilaa moraalia. Poliittisen päätöksenteon pitää pohjautua tieteeseen ja etiikkaan. Politiikassa on tärkeä erotella erilaiset arvot: on absoluuttisia arvoja (kuten että tappaminen on väärin) ja subjektiivisia arvoja (kuten että hyvä väri talolle on punainen). Hyvä politiikka ei…
-
Teknologia ei ole pahis – teknologia voi palvella sekä hyvässä että pahassa, viisauden on ohjattava ihmiskuntaa
Teknologia on ihmisen keino hallita luontoa ja luonnonvoimia: se on ihmisen luoma systeemi, koneet ja metodit hallita ympäristön energiaa, luonnonvaroja ja muita resursseja. Se käsittää niin tietotaidon kuin fyysisen infran ja koneet. Teknologia voi palvella joko hyvää tai pahaa. Teknologiasta on yleensä aina jotain haittoja, mutta ne voivat olla hyvinkin pieniä oikeilla metodeilla. Ei ole…
-
Kompleksisuus ja viheliäiset ongelmat – kompleksiset ongelmat vaativat yhtä suurta kompleksisuutta ratkaisuissa
Kun ongelma on yksinkertainen, siinä on vähän osatekijöitä ja sen vuorovaikutukset ovat lineaariset. Tällöin ongelman ratkaisu on helppoa löytää. Ympäristö- ja kestävyysongelmat ovat kuitenkin hyvin harvoin yksinkertaisia ja lineaarisia. Sosioekologinen järjestelmä on hyvin monimutkainen, siinä on lukuisia muuttujia ja vuorovaikutuksia. Esimerkiksi luontokatoon ja ilmastonmuutokseen vaikuttaa valtava määrä eri tekijöitä, eikä niiden ratkaisuksi voi esittää yksinkertaisia…