Tieteen kehitys, talous, kulutus ja ympäristötuhot

Luonnontieteen kehitys on perustana uusille innovaatioille ja teknologian kehitykselle. Teknologian kehitys on puolestaan perustana talouskasvulle, energiankulutukselle ja väestönkasvulle. Suurin yksittäinen tekijä talouskasvussa on teknologian kehitys. Nämä kaikki eli talouskasvu, energiankulutus, väestönkasvu ja tieteen kehitys ovat toisiinsa suoraan verrannollisia ja voimistavat toisiaan. Luonnontiede siis käytännössä luo talouskasvun ja sen myötä kasvava energiankulutus, ruuantuotanto, lääketiede ym. ovat mahdollistaneet nykyisen ihmispopulaation (joka myös energiantuotantoa). Talous kasvaa erityisesti energiantuotannon ja kulutuksen kasvaessa. Energiantuotanto on kasvanut antiikin ajoilta eksponentiaalisesti ja talous noudattanut sen kasvua suoraan verrannollisesti. Energiantuotannon kasvu kun mahdollistaa entistä suuremman kulutuksen ja hyödykkeiden tuotannon jatkuvan kasvun. Joka hallitsee energiantuotantoa, hallitsee pitkälti taloutta. Nykymaailmassa merkittävin energiaresurssi on öljy ja siksi siitä soditaan, siksi öljyvarojen hallitsijat ovat maailman rikkaimpia. Öljyn hinta heilauttaa maailmantaloutta kaikkein eniten kaikista resursseista.

Luonnon tuhoaminen, päästöt ja globaali lämpötila ovat suoraan verrannollisia edellisten kanssa tiettyyn kulminaatiopisteeseen saakka, jossa luonnontiede on saavuttanut niin korkean tason, että on keksitty keinot suojella luontoa ja tätä kautta luoneet vihreää teknologiaa, uusia puhtaita energiantuotantomuotoja, uusia ekologisia viljelymenetelmiä ym. Tiede voi siis pelastaa maailman, jos huolehdimme sen kehityksestä, opetuksesta ja valistuksesta. Tiede ei tässä tarkoita vain luonnontieteitä, vaan myös humanistisia tieteitä. Jos etiikan, filosofian, psykologian ja yhteiskuntatieteiden kehitys jää jälkeen luonnontieteiden ja teknologian kehityksestä, on odotettavissa tuhoa ja kärsimystä. Ydinvoima ja ydinaseet tai fossiilisten polttoaineiden käyttöönotto ovat tästä esimerkkejä. Tuhansien vuosien ajan tieteen ja teknologian kehitys ovat itse asiassa kiihtyvään tahtiin tuhonneet luontoa, ympäristötuhojen ja viimeisen 200 vuoden aikana ilmastopäästöjen eksponentiaalisesti kasvaen. Viime vuosikymmeninä on kuitenkin havaittu, että korkea tieteen taso vähentääkin ympäristötuhoja. Kutznet’s Curve nimisessä mallissa puhutaan talouden korkeasta tasosta, minun mallissani näen tieteen kehityksen talouden sijassa.

Nyt olemme osittain tuossa kulminaatiopisteessä, jossa tiede lähestyy asymptoottikäyrällä koko ajan lähemmäs totuutta maailmasta ja sen tuomaa viisautta osataan käyttää menneiden virheiden korjaamiseen ja uuden puhtaan teknologian luomiseen. Ympäristötuhot, samoin globaali väestö ja lämpötila alkavat vähitellen laskea. Ensin tieteen kehityksen mukana luonnon tuhot, väestö ym. kasvavat ja kulminaatiopisteessä ne alkavat laskea (paraabeli), kun taas tiede jatkaa kehitystään. Suuri syy on se, että ympäristökriisi pakottaa ihmisen siirtymään puhtaaseen teknologiaa. Toinen syy on, että olemme tuossa pisteessä saavuttaneet korkean tieteen tason ja kerryttäneet käyttöömme niin paljon potentiaalista tietotaitoa. Kaikkialla maailmassa ei tätä pistettä saavuteta samaan aikaan. On huomattava että myös korkean tieteen maissa voidaan ottaa takapakkia hyvinkin runsaasti. Varsinkin etiikan ja lainsäädännön kehityksen puute hidastavat positiivista kehitystä. Tämä tieteellinen mallini esittää miten ideaalitilanteessa tapahtuisi ja yksinkertaistaa paljon. Mikään malli ei kuitenkaan ole täydellinen, vaan ne kuvaavat todellisuutta karkeasti ja pelkistäen. Maailmassa pätevät myös useat muut lainalaisuudet ja mallit samanaikaisesti. Esittämäni malli on kuitenkin yksi selkeä lainalaisuus maailmassa, sanoisin, että yksi tärkeimpiä huomioida kestävässä kehityksessä.

Energiankulutus voi jatkaa kasvuaan eksponentiaalisesti, kunnes saavitetaan tietty vakaa taso (tämäkin asymptootti) samalla kun ympäristötuhot vähenevät. Tämä mahdollistaa myös vihreän talouskasvun, koska talous on erittäin vahvasti korrelaatiossa ja yhteydessä energiankulutuksen kasvuun. Tämä irtikytkentä on mahdollista siirtymällä puhtaaseen uusiutuvaan energiaan, jonka potentiaali on lähes loputon, kun mietitään tuuli- ja aurinkovoimaa. Käytämme tällä hetkellä aivan mitättömän promillea pienemmän määrän potentiaalisesta aurinkoenergiasta maapallolla. Samoin tuulesta. Näiden kahden kombo pelastaisi maailman ja loisi perustan kestävälle ja hyvinvoivalle yhteiskunnalle.

Piirtämäni graafi kuvaa esittämääni mallia kokonaisuudessaan.

Daniel Elkama

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: